Antero Lahdelle ansiomitali naapurin pelastamisesta

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vimpeliläiselle Antero Lahdelle luovutettiin tänään Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ansiomitali esimerkillisestä toiminnasta ja naapurinsa Erkki Lahden pelastamisesta. Tapahtumat saivat alkunsa viime kesäkuussa Kalkkitehtaantiellä Erkki Lahden lähdettyä pienkuormaajallaan läheiselle metsäpalstalleen hakemaan kivenlohkareita. Työkone kaatui paluumatkalla ja koneen kuljettaja jäi jumiin koneen ohjaamoon. Antero Lahden huoli naapuristaan johti puristuksiin työkoneen sisälle jääneen Erkki Lahden löytymiseen neljä päivää myöhemmin. Ilman Lahden huolta naapuristaan tilanne olisi voinut päättyä toisin. Kahdeksankymmentävuotias Erkki Lahti oli tapaturman jälkeen puolitoista viikkoa sairaalahoidossa. Hän on palautunut henkisesti ja fyysisesti hyvään kuntoon.

Mainos

Ansiomitalin luovutustilaisuudessa nostettiin esille yhteisöllisyyttä ja sitä, kuinka naapurit ja läheiset kantavat huolta toisistaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.