Kaukonäköistä toimintaa

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kuluneen sanonnan mukaan on lottovoitto syntyä Suomeen. Yhtä kuluneen vastavedon mukaan asia ei pidä useinkaan paikkaansa.

Naisihmisen näkökulmasta pieniä lottovoitoksi luokiteltavia kirjeitä – eli syöpäseulontakutsuja – voi putkahdella vuoden aikana kaksinkin kappalein.

Suomalainen käytäntö kohdunkaulan syövän seulonnoista voisi olla vientituote johonkin päin maailmaa. Kohdunkaulan syöpä on maailmalla kolmanneksi yleisin syöpä ja Suomessa 19. yleisin. Papa-kokeessa käynti on osoittanut tarpeellisuutensa. Suomalaisnaiset ovat tottuneet käymään säännöllisesti papa-kokeessa, eikä mahdollinen kohdunkaulan syövän esiasteen toteaminen jää pelkkään joukkoseulontaan.

Terveys on asia, jota ei voi rahalla mitata. Esimerkiksi kohdunkaulan syövän esiastetta hoitamalla voidaan syöpä estää kokonaan. Suomessa toteutetaan kohdunkaulan syövän ja rintasyövän seulontojen lisäksi suolistosyövän seulontaa. Tosin moni maamme kunnista on lopettanut suolistosyöpäseulonnat. Suolistosyöpä on maamme kolmanneksi yleisin syöpä rintasyövän ja eturauhassyövän jälkeen. Sen sijaan eturauhassyövän, keuhkosyövän, suun alueen syövän ja ihosyövän systemaattinen joukkoseulonta ei nykyisin käytettävissä olevan tiedon perusteella täytä seulonnan kriteerejä. Suurimpana ongelmana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ylidiagnostiikka ja siitä aiheutuvat erilaiset ongelmat sekä seulonnan huono vaikuttavuus. Eturauhassyövän seulontaan käytettävää PSA-testiä määritetään nykyisin laajasti sekä perusterveydenhuollossa että työterveyshuollossa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.