Ensiapukerho alkaa Vimpelissä

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Erityisesti lukioikäisille tarkoitettua ensiapuryhmää on puuhaamassa Roosa Ilomäki, joka löysi ensiaputoiminnan itse kolme vuotta sitten. Sen jälkeen hän on suorittanut ensiavun ykkös- ja kakkoskurssit sekä päivystäjäkoulutuksen Jyväskylässä ja ollut päivystystoiminnassa mukana Alajärven ja Kauhavan ryhmissä.

Ensiavun ryhmäillat aloitetaan helmikuussa. Niihin ovat tervetulleita myös aikuiset ja yläkouluikäiset. Ensiapuryhmään haluaville nuorille on luvassa ilmaiset päivystämiseen vaadittavat koulutukset Vimpelissä jo kevään aikana.

Mainos

Ensiapuryhmän toiminta käynnistyy 6. helmikuuta pidettävällä uusien illalla, jossa on mukana myös kouluttaja Virve Karling. SPR:n aktiivit toivovat, että moni tarttuisi mahdollisuuteen, usein kun sanotaan, että pienellä paikkakunnalla on vähän harrastusmahdollisuuksia, eivätkä kaikki innostu urheilustakaan.

–Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden lähteä päivystäjäksi ja kouluttautua eteenpäin. Voi tulla mukaan myös vain harjoittelemaan ensiaputaitoja, sillä niitä voi tarvita siviilielämässäkin ja erityisesti, jos hakeutuu hoitoalalle, kertoo Roosa Ilomäki.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.