Kymmenen kertaa maapallon ympäri lentopallon perässä

Antti Försti.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN kunnon kuntalainen on tänä vuonna lentopallovalmentaja Antti Försti.

Försti voitti viime kaudella Kauhavan Wisan B-poikien valmentajana SM-pronssia ja Etelä-Pohjanmaan aluemestaruuden sekä sijoittui B-poikien Länsi-Suomen aluejoukkueen kanssa neljänneksi. Syksyllä hän kipparoi C-poikien lännen aluejoukkueen suomenmestaruuteen.

Viimeiseltä viideltä vuodelta hänellä on takataskussaan kulta, kolme hopeaa ja pronssi.

–Sinä aikana on mennyt valmentajana niin hyvin, että ei oikeastaan paremmin voisi mennäkään, hän sanoo.

Kuluva kausi on hänen 46. vuotensa lentopallon parissa.

–Olen laskenut, että olen ajanut kymmenen kertaa maapallon ympäri lentopallon perässä, hän naurahtaa.

–Vuosi sitten tein päätöksen, että lopetan valmentamisen ja huilaan vähäsen, mutta kilometrejä tulee yhä 700 viikossa. Kun sitä on koko elämänsä harrastanut, siitä on vaikea hypätä pois.

TÄLLÄ KAUDELLA hän pitää välivuotta Kauhavan Wisasta, ja valmentaa sen sijaan parhaillaan Sergei Ivanovin kanssa Pielaveden Sammon B-junioreja. Hän jatkaa myös yhä lännen aluejoukkueen vastuuvalmentajana, sekä paikkaa loppukauden Kortesjärven naisten kakkossarjan joukkuetta, joka oli jäänyt ilman valmentajaa.

–Pielaveden B-poikien kanssa tavoitteena on SM-kulta. Aluejoukkueiden B-poikien SM-kisat on toukokuussa, ja mitalitavoite on sieltäkin. Meillä on hyvä sakki.

–Joskus toivon, että saisin kotipaikkakunnallakin valmentaa, mutta se taitaa olla haavetta.

KUNNAN ja Evijärven urheilijoiden yhteisessä juhlassa viime keskiviikkona oli tänä vuonna aihetta huomioida myös epätavanomaisemmissa lajeissa kunnostautuneita urheilijoita, kuten pienoiseksi hittilajiksi muodostuneissa tukkilaiskilpailuissa menestyneet Iida Mäntylä ja Milla Sulkakoski, rantapainin SM-hopeaa voittanut Petri Övermark ja 14-vuotiaiden laskettelun piiripronssimitalisti Julia Norrena.

Kunnan ja Evijärven urheilijoiden urheilujuhlassa huomioidut

Kunta:

Kunnon kuntalainen: Antti Försti

Vuoden valmentaja: Antti Försti (B-poikien SM-pronssia KaWissa; aluejoukkueiden SM 4. sija; aluemestaruuskultaa; SM aluejoukkueiden kultaa C-pojissa)

Lajimenestyksen vuoksi palkitut:

Ronja Järvinen, Ramona Järvinen, Elsa Kujala ja Senja Paalanen (Jalkapallon piirisarjan kakkosdivarin kultaa KJV:ssa)

Arttu Saari (Pesäpallon aluehopea HaTossa)

Arttu Koivukangas (P13 korkeushyppypronssia)

Alisa Koivukangas (Lentopallossa D-tyttöjen tiikerisarjan kultaa KJV:ssa; kiekonheitossa T13 pm- ja aluemestaruushopea; viisiottelussa T13 pm-kultaa)

Julia Norrena (Laskettelussa N14 Super G pm 3. sija ja suurpujottelun pm 3. sija)

Aino Koskela (T15 pm-hopeaa 4x100m viestissä LaVessa)

Waltteri Takamaa (Jalkapallossa P14 2. divisioonan 3. sija (Kauhava/YJ), P15 1. divisioonan 2. sija (Jurva 70), P15 aluesarja 2. sija, P17 valtakunnallisen 1. divisioonan 8. sija (NFF/Kanu), miehet 4. divisioonan 11. sija (Kanu/KJV); futsalissa P15 3. sija (Kanu))

Tatu Kultalahti (Jääkiekkossa C2 aluehopeaa)

Tero Mustajärvi (Jalkapallossa P14 aluesarjan voitto (VPS), Puolen Suomen liiga 5. sija, Vaasan piirin 2. sija)

Jonna Peritalo (Yleisurheilussa aluemestaruuskisoissa N pituushypyn 5. sija, Vaasan Eliittikisojen N19 100 metrillä ja pituudessa kultaa; Eteläpohjalaanen timanttiliiga N19 100m 2. sija; SM N19 100m 25. sija ja pituus 13. sija)

Johanna Perkkalainen (Hiihtosuunnistuksessa D50v SM-hopea pitkällä matkalla, SM-pronssi sprintillä ja keskimatkalla; SM-sprinttiviesti D100 kultaa; viesti D150 pronssia; pyöräsuunnistuksessa D50 SM-pronssia erikoispitkällä ja keskimatkalla; sprinttiviesti D100 hopeaa; Rogain naiset: 8 tunnin sarjan 2. sija)

Petri Övermark (Rantapainin SM-hopeaa)

Jaakko Kultalahti (Pesäpallon M35 SM-kultaa)

Pia Strang (Kirkkovenesoudun SM-pronssia sekasarjan keskimatkalla; Sulkavan suursoutujen sekasarjan voitto)

Kalervo Kujala (Kirkkovenesoudun SM-pronssia miehet 2km; Sulkavan suursoutujen sekasarjan voitto)

Veli-Pekka Kujala (Kirkkovenesoudun SM-pronssia miehet 2km ja 10km; SM-pronssia sekasarjan keskimatkalla)

Osmo Mäntylä (Kirkkovenesoudussa SM-pronssia miehet 2km ja 10km)

Liisa Äyrä (Kirkkovenesoudussa SM-pronssia sekasarjan keskimatkalla; Sulkavan suursoutujen sekasarjan voitto)

Aimo Sironen (Kirkkovenesoudussa SM-pronssia miehet 2km ja 10km; SM-pronssia sekasarjan keskimatkalla; Sulkavan suursoutujen sekasarjan voitto)

Jaana Takala (Pienvenesoudussa parisoudun N40 SM-pronssia 10km ja 1000m (parina Teija Jokela); kirkkovenesoudussa SM-pronssia miehet 10km (perämies); SM-pronssia sekasarjan keskimatkalla)

Milla Sulkakoski (Tukkilaiskilpailuissa koskenlaskun SM-kultaa; maraton-hopeaa)

Iida Mäntylä (Tukkilaiskilpailuissa koskenlaskun SM-hopeaa; maraton-kultaa)

Selma Saarinen (Yleisurheilun N17 kolmiloikan SM-hallissa hopeaa; pituuden SM-hallissa 4. sija; N19 kolmiloikan hallialuemestaruuksien kultaa, pituuden hallipiirinmestaruuksissa hopeaa)

Heli Sironen (Sisäsoudussa N23 kevyen sarjan SM-kultaa 2000 metrillä ja puolimaratonilla; N23 kevyen sarjan suomenennätykset 500, 1000 ja 2000 metrillä sekä puolimaratonilla; N23 avoimen sarjan suomenennätys 500 metrillä)

Aimo Järvelä (Sisäsoudussa M70 kevyen sarjan SM-kultaa 10 kilometrillä ja puolimaratonilla (suomenennätysajalla); hopeaa 500 metrillä; M70 avoimen sarjan hopeaa 2000 metrillä; miesten sisäsoutuliigassa hopeaa; yleisurheilussa ratakävelyn M75 SM-pronssia; olympiapainonheitossa SM-hopeaa; aikuisurheilussa 9 piirinmestaruusmitalia)

Joska Försti (Lentopallossa B-poikien Pohjois-Euroopanmestaruuskilpailuiden hopeaa ja valinta turnauksen parhaaksi passariksi ja allstarsiin; B-pojissa SM-pronssia (KaWi), SM-aluejoukkueiden 4. sija ja aluemestaruuskultaa)

Evijärven Urheilijat yleisurheilu:

Yu-harkat tai kisaedustus: Krista Kupila, Siiri Mäkelä, Kasper Mäkelä, Elias Norrena, Roosa Norrena, Neea Peltokangas, Emma Kujala, Sini Pesonen, Titta Huuskonen, Jessica Vesapuisto, Elmeri Iso-pellinen, Viljami Iso-pellinen, Veeti Paalanen, Peetu Paalanen, Neea Paalanen ja Tatu Paananen.

Yu-harkat + kisaedustus: Sara Saarijärvi, Aaro Saari, Sara Huhmarsalo, Heidi Pahkakangas ja Joona Finni.

PM-kisaedustus + harkat: Jenni Saari, Siri Sulkakoski, Aino Saari, Elias Kujala ja Arttu Saari.

PM- ja aluemitalistit: Alisa Koivukangas, Arttu Koivukangas ja Juhani Tikkalahti.

SM-kisaedustus: Jonna Peritalo, Aimo Järvelä ja Jouni Kultalahti.

Evijärven Urheilijat jalkapallo:

Isompien juniorien joukkue: Niko Koivuoja, Tomi Koski, Oscar Pakulla, Jere Lammi, Pyry Sulkakoski, Saku-Wiljami Peltokangas, Ohto Herrala, Mikael Lantela, Joni Osmonen, Onni Roponen, Samuel Nenonen, Jalmari Kangasmetsä, Luukas Kettunen, Juhani Savola, Oliver Pakulla, Mico Savola, Mikael Lammi, Paavo Järvinen, Taavi Happonen ja Joonas Närhi.

Nuorempien joukkue: Peetu Paalanen, Veeti Paalanen, Roope Saariaho, Emmi Lantela, Aaro Saari, Severi Paalanen, Verneri Paalanen, Vilhelmiina Niemi, Ronja Peltokangas, Eino Paalanen, Santtu Saariaho, Weeti Lehto, Oskari Virtanen, Oskari Kahari, Valtteri Ahopelto, Oliver Joensuu ja Justus Iso-pellinen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.