Vimpelin uusi kunnanjohtaja on ammattisotilas

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Vaikka olenkin pyörinyt isoilla kylillä, olen silti sydämeltäni maalaispoika.

Gustafssonin juuret ovat kuitenkin syvällä Etelä-Pohjanmaalla.

–Suku on lähtöisin täältä, ja olen kraatterijärven rannoilla uittanut varpaitani kaikki lapsuuden kesät.

Uudella kunnanjohtajalla on takanaan kymmenen vuoden sotilasura. Esimiestehtävien ja muutosjohtajuuden jälkeen Gustafsson halusi uusia haasteita, ja kunnanjohtajan tehtävät ovat käyneet mielessä jo aiemminkin.

–Olen tehnyt töitä nuoresta asti, ja samalla nähnyt läpileikkauksen monenlaisesta työstä: puusavotasta ovihommiin. Olen myös nähnyt maailmaa, joten oma henkilöhistoriani luo sellaisen kokonaisuuden, jolla on annettavaa.

SOTILASKOULUTUS soveltuu Gustafssonin mielestä hyvin myös kunnan luotsaamiseen.

–Olen työskennellyt monenlaisten ihmisten kanssa niin alaisena, vertaisena kuin esimiehenäkin.

Varusmiesten koulutus tarjoaa hänen mukaansa kattavan läpileikkauksen yhteiskunnasta.

–Armeijassa on itse asiassa hyvin samanlainen arvomaailma kuin kuntapuolellakin: vahva yhteisöllisyys ja kova me-henki.

Puolustusvoimissa on toimittava toisinaan myös kovan paineen alla. Myös tästä on hyötyä.

–Pystytään reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin, eikä mennä paniikkiin vaan otetaan tilanne haltuun.

TYÖHAASTATTELUN perusteella turkulaiselle selvisi, että vimpeliläisillä on vahva me-henki.

–Heillä on tosi vahva yrittäjähenki ja yhteisöllisyyden tunne. Tämä on ainutlaatuista. Vimpeli on pieni kylä, jossa on monta sankaria.

Gustafssonilla ei ole käytännön työkokemusta kuntasektorilta, mutta sotilasura on opettanut virkamiestyöstä paljon.

–Seuraan aktiivisesti politiikkaa, vaikka sotilaana onkin oltava poliittisesti sitoutumaton.

Vimpeliä hän aikoo johtaa kuntalaisten kautta.

–Haluan ihan alkuun kuulla kuntalaisten mielipiteen siitä, missä he haluavat Vimpelin olevan viiden vuoden päästä. Kunnanjohtajana minun tehtäväni on toteuttaa heidän tahtoaan.

ELINVOIMA-ASIAT ovat korkealla Gustafssonin listalla. Pienten kuntien tulevaisuus rakentuu työpaikkojen varaan, joten Vimpelissäkin pitäisi pystyä luomaan töitä, joihin nuoret palaavat saadessaan opinnot päätökseen.

–Samalla on tietysti huolehdittava myös ikäihmisistä. He ovat tehneet työnsä, kun yhteiskuntaa ja hyvinvointia on rakennettu.

Gustafsson aloittaa työnsä helmi-maaliskuun taitteen tietämissä. Hänen tuleva kotipaikkakuntansa on Vimpeli.

–Tässä on juuri menossa asunnon metsästys. Haluan olla päivittäin läsnä ihmisten elämässä. Haluan, että kuntalaiset tietävät, missä asun. He voivat piipahtaa halutessaan vaikka kahvilla.

Myös urheilu on lähellä Gustafssonin sydäntä, vaikka hän myöntääkin pesäpallossa jäävänsä todennäköisesti vilttiketjuun.

–Pesäpallo on kaikki kaikessa Vimpelissä, joten aion ehdottomasti olla hengessä mukana.

Vaikka pesäpallo ei olekaan hänen vahvin lajinsa, painitaustaa Gustafssonilta löytyy.

–Lisäksi olen edustanut Suomea karatessa aina EM-tasolla asti.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.