Kuvataidekoulu sai omat tilat Vimpelissä

Kuvataidekoulun opetus tapahtuu 9. tammikuuta alkaen Järviseudun sairaalan tiloihin sisustetussa luokkatilassa, kertoi opettaja Marjut Mässbacka muuton keskellä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kuvataidekoulun ryhmät ovat toimineet Aapiskujan koulun ruokasalissa siitä saakka, kun Vimpeli liittyi Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistoon vuonna 2009 ja kuvataidekoulun toiminta alkoi. Ensimmäiset ikiomat tilat löytyivät Järviseudun sairaalan tornitalon alakerrasta, vuoden aktiivisen etsinnän ja odottelun jälkeen. Luokkatilaan pöydän ympärille mahtuu 14 taiteen tekijää ja tilaan kuuluu myös keittiötilaa sekä varasto, jossa taideteoksia voi kuivattaa.

–Se mahdollistaa monimutkaisempien töiden tekemisen kuin ennen, kun teoksia ei ole voinut jättää kuivumaan.

Hänen mielestään oma tila on aina arvo sinänsä, ja tilan saaminen on hieno kunnianosoitus lapsille ja heidän kuvataideharrastukselleen.

–Kaiken kaikkiaan kuvataidekoulun rooli ja näkyvyys paranee, kun on oma tila ja se mielletään kuvataidekouluksi eikä koulun kerhoksi.

Samaa mieltä ovat kansalaisopiston rehtori Aulis Hautamäki sekä nuorten taidetyöpajoja vetävä Ritva Lindberg.

Muutenkin kansalaisopisto saa kiitosta Kuvataidekoulun väeltä: tarvittavat hankinnat tehdään, ja lapset saavat taiteilla laadukkailla välineillä. Kalusteet tiloihin saatiin Alajärveltä, kun Eero muutti siellä entisistä tiloistaan koulukeskuksen kuvataideluokkaan.

KUVATAIDEKOULUN opetusta järjestetään Vimpelissä kolmessa ryhmässä: valmentava opetus 5.6-vuotiaille, perusryhmä I 7-9 -vuotiaille ja II 10-12 -vuotiaille.

–Kaikki ryhmät ovat täynnä, nyt on draivia, Mässbacka toteaa.

Ryhmien opetus on järjestetty keskiviikkoisin, mutta jatkossa niitä voi ripotella pitkin viikkoa.

–Tällä hetkellä tämä tila on pelkästään lapsille, heidän ehdoillaan, mutta kansalaisopiston muiden opettajien kanssa on ollut puhetta, että tilaa voisivat hyödyntää jatkossa muutkin ryhmät. Suunniteltiin lasten kädentaito-opintojen kesäkurssiakin jo!

Koska kuvataidekoulun ikäluokat ovat suurentuneet, voidaan ehkä jo ensi syksynä saada Vimpeliin kuvataidekouluopetusta myös yläkouluikäisille. Ryhmän toteutumiseen vaaditaan seitsemän osallistujaa.

–Tähän asti ne, ketkä ovat jatkaneet harrastusta, ovat kulkeneet Alajärvellä, sanoo Lindberg.

Kuvataidekoulu antaa eväitä moneen ja voi vaikuttaa jopa ammatinvalintaan, Hautamäki muistuttaa. Siitä on hyötyä monessa ammatissa, joka ei suoraan liity kuvataiteeseen, kuten opettajan ja varhaiskasvatuksen ammateissa sekä visuaalista silmää vaativissa töissä.

–Kun lapset eivät enää opiskele kaunokirjoitustakaan, piirtäminen ja maalaaminen kehittävät käden motoriikkaa, Mässbacka kertoo.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.