Keskustassa aloitti fysioterapeutti

Tarja Pienisaari otti vastaan yrittäjäyhdistyksen tervetuliaistoivotukset Evijärvelle.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

PARI vuotta tyhjillään olleissa entisissä kansalaisopiston tiloissa aloitti tammikuussa uusi yritys.

Fysioterapia Pienisaari on erikoistunut tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen ja kiputilojen hoitoon Kauhavalla, Ylihärmässä ja nyt myös Evijärvellä. Alajärvellä ja Kauhavalla se tuottaa myös työterveyshuollon palveluita ja Kauhavalla Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluita.

Perheyrityksen Evijärven toimipisteessä työskentelevät pojat Juuso ja Sami Pienisaari.

Heillä on Evijärvelle sukujuuria, mutta liikkeen perustamispäätökseen vaikutti tieto siitä, että fysioterapeutille voisi olla kysyntää.

–Kortesjärveltä oli vielä näppärä kulkea Kauhavalle, mutta täällä Evijärvellä pystymme palvelemaan evijärveläisiä ja Kortesjärven tiettyä osaa paremmin, kun heidän ei tarvitse tulla Kauhavalle saakka.

Yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Seija Rankinen toivotti avajaispäivänä Pienisaaret tervetulleiksi Evijärvelle.

Mainos

–Olen tosi onnellinen, että keskustassa aloittaa jo alkuvuodesta kaksi uutta yritystä, hän sanoi. –Onnea ja menestystä.

SAMI PIENISAARI sanoo, etteivät niska-hartiaseudun vaivojen kaltaiset ongelmat tule ”naps ja kops.” Työikäiset ja vanhempi väestö voisivat ennaltaehkäistä niitä noudattamalla liikuntasuosituksia, lepäämällä enemmän, syömällä paremmin ja hallitsemalla stressiä.

Fysioterapia ei ole pelkästään käsittelyä, vaan asiakkaille selitetään mistä hänen vaivansa johtuvat ja mitä hän voi itse niille tehdä. Hoitopöydällä tehdään sitten asioita sen eteen, että itsenäinen harjoittelu olisi mahdollista.

–Jos asiakas istuu kahdeksan tuntia töissä, makaa pari tuntia sohvalla ja nukkuu lopun ajan, ja työ on kuormittavaa ja sitä on jatkunut kymmenen vuotta, niin eihän se tilanne sillä muutu, että hän käy muutaman kerran fysioterapiassa, mutta ei ole valmis tekemään mitään itse.

Silloin hänet patistetaan kävelylenkille ja lihaskuntoharjoitteluun. Fysioterapeutti osaa valita hänelle sopivat liikkeet, jotka ovat tehokkaita mutta joita hän pystyy tekemään kipeytymättä.

–Karkeana esimerkkinä: jos en ole harrastanut aiemmin liikuntaa, enhän mä voi yhtäkkiä lähteä maratonille, vaan ensin mä treenaan sitä maratonia varten. Sama juttu tuki- ja liikuntaelinvaivoissa: täytyy lähteä pikkuhiljaa rakentamaan kuntoa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.