Äänestys vilkasta, nuoretkin hyvin liikkeellä

Vimpelissä vaalipäivä on vetänyt väkeä uurnille hyvin.

Julkaistu:

Aihe:

Vimpelin kunnantalolla äänestäjiä oli ennen kello puolta kahta käynyt jopa pientä ruuhkaa muodostaen.

–Ajoittain on ollut jonoa jopa ulko-ovelle saakka, kertoi Pieni ele -keräystä valvonut Elina Santala.

Hänen mukaansa ilmapiiri äänestyspaikalla on ollut toiveikas, ja äänestäjien kommenteista on voinut päätellä, että vaalit ovat mielenkiintoiset.

–Nuoretkin ovat olleet hyvin liikkeellä, kertoi vaalilautakunnan puheenjohtaja Hanna Ahonen, joka toimi vaalivirkailijana.

–Ensikertalaisiakin on käynyt äänestämässä paljon.

Helka Tuomisalo, Hillevi Ventilä ja Teemu Lehto olivat myös vaalivirkailijoina. Tuomisalo pitää työtä mielenkiintoisena. Tällä porukalla on toimittu monta vuotta, ja hyvässä seurassa päivä kuluu nopeasti, Ahonen totesi. Vaalipäivä on pitkä, äänestys alkoi kello 9 ja ovien sulkeuduttua kello 20 jäädään laskemaan ääniä.

–Siihen kunnan henkilöstöä tulee avuksi. Tämä on mukavaa hommaa, ihmiset tulevat äänestämään suhteellisen iloisina, kertoi Ahonen.

Pääsääntöisesti äänestys on heidän mukaansa sujunut ongelmitta; joskus on käynyt, että nuoret ovat tulleet väärään äänestyspaikkaan, mutta sekin on selvitetty.

–Sääntö on, ettei täällä ruveta politikoimaan. Sellainen sivuutetaan, me emme lähde siihen mukaan, vaikka joku sellaista juttua aloittaisikin.

Mainos

Äänestäminen on ihmisille tärkeä tapahtuma, ja se näkyy.

–Vaikka olisi äänestänyt lukuisia kertoja, etenkin vanhemmat ihmiset hämmentyvät tilanteen virallisuudesta, ja voivat joutua miettimään, miten tässä toimittiinkaan.

Nuorten Ahonen uskoo saavan äänestysrohkeutta ja -aktiivisuutta koulussa pidettävistä nuorisovaaleista.

Alajärvellä vaalikeräystä valvonut Esko Orava totesi väkeä olleen liikkeellä ihan hyvin.

–Nuoria on ollut aika paljon. Vaikka ei tässä ole paljon juteltu, tuntuvat ihmiset olevan toiveikkaita vaalien suhteen, eikä kukaan ole maininnut mitään negatiivista.

Sellaisen huomion Orava oli ehtinyt tehdä, että nuoret eivät osallistu vammaistyön hyväksi järjestettävään Pieni ele -keräykseen.

–Vaikka toivoisi jokaisen osallistuvan, suunnilleen puolet äänestäjistä antaa rahaa. Voi olla, ettei nuorilla ole käteistä, kun niin paljon kortin kanssa pelaavat, Orava arvioi.

Kahden aikaan rahalipas oli silti jo melkein täynnä. Pieni ele -keräyksen tuotto jaetaan mukana olevien 17 kotimaan vammais- ja terveysjärjestön kesken. Järjestöt käyttävät keräysvarat muun muassa kuntoutukseen, apuvälineiden hankintaan ja edunvalvontaan. Paikallisyhdistyksissä keräysvarojen avulla järjestetään esimerkiksi neuvontaa, vertaistukiryhmiä sekä virkistystoimintaa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.