Askarruttaako esitäytetty veroilmoitus?

Julkaistu:

Aihe:

Veroilmoituksella näkyy, että sain mätkyjä. Voinko vielä vaikuttaa jäännösveron määrään?

Voit, jos ilmoitat vähennyksiä. Jos sinulla on viime vuodelta verovähennyksiin oikeuttavia kuluja, Verohallinto suosittelee ilmoittamaan ne OmaVerossa. Verovähennyksiin oikeuttavia kuluja ovat tyypillisimmin matkakulut, kotitalousvähennykseen oikeuttavien palvelujen ostosta aiheutuneet kulut tai tulojen hankkimisesta aiheutuneet kustannukset.

Tarvitseeko minun liittää selvitykset ja kuitit mukaan, kun täydennän matkakuluja, tulonhankkimiskuluja tai kotitalousvähennystä?

Veroilmoitukseen ei tarvitse liittää selvityksiä eikä kuitteja. Ilmoita tarvittavat tiedot niille varatuissa kentissä joko OmaVerossa tai paperilomakkeella. Jos tarvitsemme lisätietoja, pyydämme ne erikseen. Kuitit ja tositteet pitää säilyttää itsellä kuusi vuotta verovuoden päättymisen jälkeen.

Milloin saan veronpalautusta tai maksan jäännösveroni?

Suurin osa henkilöasiakkaista saa veronpalautuksensa tänä vuonna 6.8. Jos maksettavaksi tuleekin jäännösveroa, sen ensimmäinen eräpäivä on suurimmalla osalla 1.8. Jos teet itse tai puolisosi tekee täydennyksiä veroilmoitukseen, veronpalautuspäivä tai jäännösveron eräpäivät siirtyvät myöhemmälle syksyyn. Tällöin saat uuden verotuspäätöksen. Päätöksessä näkyy myös uusi veronpalautuksen maksupäivä tai jäännösveron eräpäivät maksutietoineen. Veronpalautus maksetaan ja jäännösveron ensimmäinen erä erääntyy viimeistään joulukuussa.

Mikä on omavastuuosuus matkakuluissa tai kotitalousvähennyksessä?

Kodin ja työpaikan välisten matkakulujen omavastuuosuus on 750 euroa. Matkakuluja saa omavastuun jälkeen vähentää enintään 7 000 euroa. Matkakulut vähennetään niistä ansiotuloista, jotka olet vuoden aikana saanut. Vähennystä ei siis tehdä suoraan veroista, vaan matkakulut pienentävät verotettavan ansiotulon määrää. Voit testata vero.fi:ssä, voitko vähentää matkakulut oman auton vai julkisten mukaan.

Kotitalousvähennyksen omavastuu on 100 euroa. Voit saada kotitalousvähennystä kotitaloustyöstä, jota teetät kotona tai vapaa-ajan asunnossa. Tällaista työtä ovat esimerkiksi siivous, lastenhoito, asunnon remontointi ja tietotekniikkalaitteiden asennus. Kotitalousvähennys on enintään 2 400 euroa vuodessa. Testaa vero.fi:ssä, oletko oikeutettu kotitalousvähennykseen.

Miksi minun kannattaisi täydentää veroilmoitusta OmaVerossa?

Sähköinen asiointi säästää aikaa, rahaa ja luontoa. OmaVerossa pystyy hoitamaan veroasiansa juuri silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Asiakkaat ovatkin vuosi vuodelta siirtyneet käyttämään yhä enemmän sähköisiä palveluitamme. Verkkoasiointiin siirtyminen säästää myös yhteiskunnan kustannuksia – jo yksin Verohallinnon paperikirjeet maksavat vuosittain vähintään kymmenen miljoonaa euroa.

Esitäytetyt veroilmoitukset

  • Esitäytetyt veroilmoitukset saapuvat koteihin huhtikuun loppuun mennessä. Suomi.fi-viestit-palvelua käyttävät ovat saaneet sähköpostitse tiedon veroilmoituksen saapumisesta OmaVero-palveluun.
  • Jos veroilmoituksen tiedot ovat oikein, ei tarvitse tehdä mitään.
  • Kotiin tuleva esitäytetty veroilmoitus on A4-tuloste verotustiedoista. Postitse saatua tulostetta ei voi täydentää ja palauttaa. Tiedot ilmoitetaan joko OmaVerossa tai paperilomakkeilla, jotka on mainittu veroilmoituksessa kunkin tiedon kohdalla. Lomakkeet löytyvät osoitteesta vero.fi/lomakkeet.
  • OmaVerossa voit ilmoittaa tietoja useammalla eri kerralla. Muista tällöin aina painaa Lähetä-painiketta, jotta tiedot tallentuvat. Aikaisemmin lähettämäsi tiedot näkyvät jo valmiina ilmoituksellasi.

Lisätietoja: Apua veroilmoituksen täydentämiseen: vero.fi/veroilmoitus

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.