Lukijan mielipideartikkeli:

Evijärven Lions Clubin kuulumisia

EVIJÄRVEN Lions Club on yhdistys, joka kerää varoja omilla tempauksillaan jaettavaksi lapsille, nuorille, vanhuksille ja sotaveteraaneille. Lisäksi jonkin verran jaetaan stipendeinä opiskelijoille ja muuten toimintaamme avustaneille.

Vuosi sitten alkuperäinen suihkulähde meijerin sillan vieressä sanoi toimintasopimuksensa irti pumpun hajottua. Nyt olemme hankkineet uuden ja tehokkaamman pumpun, joka jaksaa suihkuttaa lähes kymmenen metrin korkeuteen. Suihkulähde asennetaan entiselle paikalleen alkukesällä. Toivomme sen ilahduttavan evijärveläisiä ja ohikulkijoita.

Hankkeen kustannus oli yli 6 500 euroa, johon olemme saaneet Evijärven kunnan kylien kehittämisrahaa noin 2 600 euroa. Lisäksi paikalliset yritykset Ateno Oy, Evijärven Sähköpalvelu Oy, Popo, Aito-Palvelu Oy ja Metsätyö Anttikoski ovat tukeneet hankintaamme. Kuntalaiset voivat halutessaan osallistua kustannuksiin. Lahjoittajien nimet julkaistaan kesällä suihkulähteen avajaisten yhteydessä.

OLEMME jo vuosikymmeniä julkaisseet Evijärven paikallispuhelinluetteloa, ja viime vuosina se on jaettu jokaiseen postilaatikkoon paikkakunnallamme. Vuosien 2019–2020 luettelo on jaettu jokaiseen talouteen Evijärvellä. Myynti- ja mainostulot käytetään avustuksiin.

Mainos

Jo useamman vuoden olemme klubilaisten kanssa tehneet hirsiladon Evijärven markkinoilla arvottavaksi. Tähän mennessä arpa on suosinut joka kerta evijärveläistä. Latoon kuuluvat runkorakenteet, mutta vesikaton joutuu voittaja itse tekemään. Arpajaisten tuotto tullaan jakamaan avustuksina toimintasuunnitelmamme mukaisesti.

Sakari Mikkola

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Valtio kunnan kukkarolla.

Valtio kunnan kukkarolla 

Näyttää vahvasti siltä, että yhä kiristyvässä talousahdingossaan valtio kurkkii myös kuntien kukkarolle. Ei sinänsä mitään uutta

Jos Stubb valittaisiin, niin meillä olisi kokoomuslaiset pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri ja (entinen) kokoomuslainen presidentti, kirjoittaa Mauri Nygård mielipidetekstissään.

Pitihän se arvata!

Pitihän arvata, että Pekka Haavistoa lyödään seksuaalisesta suuntautumisestaan. Raamatun mukaan kuitenkin homous ja sen tukeminen

Kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb käy parhaillaan kiivasta kampanjaa. Alajärvellä hän sai päähänsä Ankkureiden pipon.

Ken onkaan kyvykkäin?

On tullut seurattua tiiviisti TV-tenttejä presidentinvaalien tiimoilta. Niitä onkin ollut menneiden viikkojen mittaan runsaasti ja

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.