Vesterbackan kartta tositoimiin

Julkaistu:

Aihe:

KORTESJÄRVELÄINEN kartoittaja Voitto Erkinheimo on saanut valmiiksi kartoitusprojektinsa, jossa uusittiin Purmojärvellä sijaitsevan Vesterbackan alueen kattava suunnistuskartta. Kartta valmistui toukokuun alkupuolella ja pääsi heti tuoreeltaan suunnistajien käytettäväksi alueella järjestetyillä iltarasteilla keskiviikkona 22.5.

Vesterbackan kartta kuuluu Erkinheimon mukaan hänen isoon projektiinsa kartoittaa uudelleen kaikki Kortesjärven kartat GPS-paikannuksen avulla. Erkinheimolla on kokemusta karttojen valmistamisesta sekä päivittämisestä monen vuoden ajalta. Hän toimi muun muassa kartoittajana Kortesjärvellä vuonna 2012 järjestetyissä suunnistuksen erikoispitkän suomenmestaruuskilpailuissa.

–Vesterbackan iltarastikartan osalta työpanos on ollut noin kuukausi ja työvaiheita voisi sanoa olleen kaksi. Työ on tehty täysin vanhan suunnistuskartan pohjalta maastotietokoneen avulla maastossa. Toinen vaihe on ollut sitten kotona pöytäkoneen ääressä siistiä maastopiirtämiset, Erkinheimo kertaa kartan valmistusprosessin kulkua.

Kokeneella kartoittajalla työskentely on selkeästi porrastettua. Kartan valmistuksen haasteet tiedetään etukäteen ja valmistus sujuu varsin vahvalla rutiinilla.

–Näissä maastotöissä selkeästi vaikeinta on peruskarttapohjaisten karttojen korkeuskäyrien muotoilu. Se on koko homman vaativin osa. Työläintä osuutta projektissa edustavat taas hakkuualueiden ajourien piirtäminen sekä niiden määrittäminen, Erkinheimo arvioi.

JÄRVI-VEIKKOJEN iltarastitapahtumaan osallistujia oli saapunut paljon myös Järviseudun ulkopuolelta. Erkinheimon kartta keräsi suunnistajilta kehuja ja positiivista palautetta. Aktiivisesti iltarasteja kiertävä Kauhavan Wisaa edustava kauhavalainen suunnistaja Reijo Toppari oli suorituksensa jälkeen karttaan tyytyväinen.

– Vesterbackan maasto on hidaskulkuinen pienipiirteinen suo- ja avokalliomaasto, joka on varmasti vaativa kartoittaa. Kartta oli hyvä lukea ja sen avulla pysyi hyvin ajan tasalla missä maastossa liikkui. Esitetyt kohteet olivat selkeitä eivätkä jättäneet mitään arvailemisen varaan, Toppari kommentoi karttajälkeä.

Kortesjärvellä järjestettävillä iltarasteilla Toppari kertoo käyvänsä keskimääräisesti joka toinen viikko. Vastaavanlaisia karttoja hän kiertäisi mielellään enemmänkin.

-Lähtisin ehdottomasti uudelleen tällä uudella kartalla Vesterbackan alueelle suunnistamaan. Maasto oli haasteellinen ja se ei päästänyt suunnistajaansa helpolla. Vastaavia maastoja toivoisin lisää ja kartta saa erinomaisen arvosanan, analysoi Toppari.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.