Soinillinen tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille

Festivaalin järjestävät Juhana Inkinen sekä Juuli Holma. Kuva: Anu Jormalainen.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

–Musiikki on vienyt eri puolille maailmaa ja Suomea, mutta minun sukuni kesäpaikka Soinissa on säilynyt jokakesäisenä kohtaamispaikkana, Holma kertoo.

Soinillisessa esiintyy tänä vuonna tarkoituksella aiempaa enemmän naisia ja festivaaleilla on myös soinilaissyntyisen kenkäsuunnittelija Terhi Pölkin myyntinäyttely. 

–Tällä kertaa meillä on ollut mielessä naisten asema musiikin ja muun taiteen alalla ja oikeus ilmaista itseään omalla äidinkielellä, Holma kertoo –Festivaalilla kuullaan tänä kesänä paitsi suomea, myös ruotsia ja saamea, naisten äänellä. 

MUSIIKIN valintaan on kuitenkin Holman mukaan ennen kaikkea se, millainen musiikki järjestäjiä itseään inspiroi: –Siinä on meidän tärkein punainen lankamme, Holma toteaa.

Festivaaleilla musiikki onkin pääosassa ja kaikki muu, kuten esimerkiksi ruokatarjonta, ammentaa inspiraationsa siitä.

–Me olemme suunnitelleet aina ensin musiikin ja sitten siihen ja tilaan sopivan ruoan. Kokit 

ovat tuoneet omat ideansa ja yhteisistä ajatuksista koostamme kokonaisuuden, Holma kertoo. 

Mainos

–Tänä vuonna yksi tapahtuma on esimerkiksi rakennettu kieltolain voimaantulon 100-vuotispäivän ympärille. 

Musiikki ja ruoka yhdistyvät uudella tavalla myös tämän vuoden festarien kokissa Jaso Sasakissa.  –Jaso on varsinainen monilahjakkuus. Hän on paitsi keittiömestari myös musiikin tohtori, Holma kertoo. –Odotamme mielenkiinnolla Jason esityksiä sekä keittiössä että viulun varressa.

FESTIVAALIN ruokapuolella järjestäjät kertovat halunneensa painottaa liharuoissa riistan ja kalan osuutta sekä käyttää mahdollisuuksien mukaan paikallisten tuottajien tuotteita. Tarjolla tulee olemaan esimerkiksi porohaggista, jota Holma kehottaa ennakkoluulottomasti maistamaan. Myös kasvisruokailijat on otettu huomioon.

–Erikoisruokavaliot pystytään ottamaan huomioon parhaiten, mikäli niistä ilmoitetaan etukäteen. Kyllä meillä on talkooporukassakin vegaaneita, eli nälkäisenä ei tarvitse kenenkään festarilta lähteä! Holma lupaa.

ANTOISINTA festivaalin järjestämisessä Holma kertoo olevan taiteellisen osuuden suunnittelemisen, sillä se, että festarin näkee toteutuvan käytännössä, on hänestä palkitsevaa. Festivaalin suunnittelu onkin pitkä prosessi: –Kesän 2020 suunnittelu on jo käynnissä, Holma paljastaa.

Tämän vuoden estivaaleille tuloa harkitseville Holma haluaa puolestaan sanoa seuraavaa:

–Soinillinen tarjoaa laadukkaan ja monipuolisen kattauksen Suomen musiikkielämän tuoreita ilmiöitä, sekä mahdollisuuden kokonaisvaltaisiin, kaikki aistit huomioonottaviin elämyksiin. Soinillisessa festarin pienuus on hyve ja siellä on kotoisa tunnelma, sinne ovat kaikki uteliaat tervetulleita! 

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.