Uusi yhteiskoulu rakennetaan puusta

Havainnekuvia esiteltiin maanantaina valtuuston kokouksessa.

Julkaistu:

Aihe:

VIIME viikolla Lappajärven kunnanhallitus päätti uuden yhteiskoulurakennuksen KVR-urakasta. KVR tarkoittaa kokonaisvastuurakentamista, jossa urakoitsija hoitaa sekä suunnittelun että rakentamisen.

Urakan voitti tarjous, jonka teki Pasi Korpela Oy:n, Peltisepänliike Nykänen Oy:n ja LVI Klemola Oy:n muodostama yhteenliittymä. Yhtiöiden kotipaikat ovat Vetelissä. Tarjouksen arvo oli 5 299 000 euroa ilman arvonlisäveroa.

Yhteenliittymässä mukana olevaa Pasi Korpela -yhtiötä ei kannata sekoittaa toiseen veteliläiseen yhtiöön Rakennus-Korpelaan, joka juuri toimi pääurakoitsijana S-marketin rakentamisessa.

UUSI yhteiskoulu rakennetaan lähes pohjois-etelä-suuntaisesti. Paikka on suunnilleen sama, josta osana KVR-urakkaa puretaan vanha yhteiskoulu eli entinen kansalaiskoulu.

Kunnan tekninen johtaja Anne Övermark toteaa, että asbestipurku aloitetaan jo ennen kunnanhallituksen päätöksen lainvoimaisuutta.

Pohjapinta-alaltaan uusi koulu vastaa vanhaa, mutta neliöitä kertyy paljon vähemmän. Vanhassa on tiloja kolmessa kerroksessa, uudessa toimitaan yhdessä tasossa. Uuteen ei myöskään tule liikuntasalia.

–Uusi koulu rakennetaan puusta, sanoo Övermark.

Hän kertoo, että voittaneessa tarjouksessa ulkoseinien kantavana rakenteena toimii pystyrunko, joka tehdään 41 x 195 -millisistä, puisista runkotolpista.

–Ulkoverhouksena on hirsipaneeli ja ulkoseinien sisäpintana 134 milliä paksu hirsi. Ulkoseinien sisään tulee 24 senttiä eristettä, tuulensuojalevy ja tuuletusväli.

Lähempänä varsinaista rakentamista materiaalit vielä täsmentyvät.

VOITTANEEN tarjouksen perusteella rakentamisessa ei käytetä CLT-seinäelementtejä. Se olisi ristiinliimattua massiivipuuta. Urakan kilpailutuksessa massiivipuusta sai lisäpisteitä.

–Pohjassa kantavana rakenteena on ontelolaatta, jonka päälle tulevat eristeet ja pintalaatta. Alle jää tuulettuva ryömintätila kuin vanhoissa rossipohjissa, jatkaa Övermark.

Yhteiskoulun ja lukiorakennuksen väliin rakennetaan yhdyskäytävä. Sen sijaan vanha kirjasto jätetään kokonaan erilleen muista.

Uuden koulurakennuksen on tarkoitus valmistua puolentoista vuoden kuluttua, joten ensi syksynä monella koulunkäynti jatkuu väistötiloissa. Normaalisti kunnan keskustassa toimivan Lappajärven yhteiskoulun opetusta on hajautettu Karvalaan ja Itäkylään. Lisäksi kunta vuokraa opetustiloja Järviseudun koulutuskuntayhtymältä ja Lappajärven Rauhanyhdistykseltä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.