Kortesjärven koululle 10 neliömetriä oppilasta kohden — rakennukseen muuttaisivat myös seurakunta, musiikkiopisto ja nuorisotilat

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

KAUPUNGINHALLITUS päätti maanantain kokouksessaan käynnistää Kortesjärven koulukeskuksen hankesuunnittelun.

Kuten aiemmin touko- ja kesäkuussa on päätetty, koulukeskus toteutetaan moduuliratkaisuna siten, että moduulit pystytetään koulun viereiselle pappilan tontille ja liikuntahalli tulee liikuntatalon tilalle. Hintaa niille tulee noin kahdeksan miljoonaa euroa ilman nykyisten rakennusten tasearvojen alaskirjausta, purkukustannuksia ja rakennuttamis- ja maanrakennuskustannuksia. Kustannusten hillitsemiseksi nykyisestä koulusta saneerataan käyttökelpoiset osat ja ne liitetään rakennettavaan uuteen osaan. Koulukeskuksen elinkaari on noin 40 vuotta. Osa tiloista voidaan rakentaa pysyvinä ratkaisuina ja osa siirrettävinä.

Kaupunginhallitus edellyttää, että koulun tilamitoitus on noin 10 neliömetriä oppilasta kohden. Se on vähemmän kuin alustavassa tilatarveselvityksessä, jossa mitoitukseksi esitettiin 14,63 neliömetriä oppilasta kohden. Aiemmassa, 3. kesäkuuta tekemässään päätöksessä kaupunginhallitus on linjannut, että Kortesjärvelle rakennettavan koulun tilamitoituksen tulee olla samaa luokkaa muiden Kauhavan koulujen kanssa. Kauhavan koulukeskuksessa mitoitus on 9,57 neliötä oppilaalta. Hallintojohtaja Liisa Salon ja teknisen johtaja Antti Hakolan mukaan Kortesjärven alustavassa tilatarveselvityksessä ei kuitenkaan ollut huomioitu uutta opetussuunnitelmaa, joka vähentää tilantarvetta lisäämällä tilan käytön tehokkuutta. Kortesjärven kokoisella koululla on heidän mielestään hyvällä hankesuunnittelulla mahdollista pärjätä 10 neliöllä per oppilas.

Mainos

KAUPUNGINHALLITUS edellyttää myös, että hankesuunnitelmassa huomioidaan muutkin tilantarvitsijat. Hallintojohtaja Salo ja tekninen johtaja Hakola toteavat, että kouluhanketta on järkevää tarkastella Kortesjärven kaupunginosaa palvelevana rakennuskokonaisuutena. Hankesuunnittelussa huomioidaan mahdollisuus ottaa osa tiloista yhteiskäyttöön muiden tilaa tarvitsevien kanssa. Muita tilantarvitsijoita ovat Kortesjärvellä ainakin seurakunta ja kolmannen sektorin toimijat sekä kaupungin omat toiminnot, kuten musiikkiopisto, nuorisotilat ja mahdollisesti maaseutupalvelut. Viimeksi mainitut kolme sijaitsevat kaikki palvelutoimistolla, joka on sekin merkittävässä saneeraustarpeessa.

Hankesuunnitteluun ja suunnittelukonsultin palkkioon käytetään noin 10 000 euroa. Kaupunginhallitus oikeuttaa teknisen lautakunnan tekemään hankesuunnitelman suorahankintana eli ilman tarjouskilpailua. Suunnitelma tehdään elo-syyskuun aikana, jonka jälkeen se tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi urakkamuotoineen ja rakentamisaikatauluineen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.