Muistoseurat 3 elokuvan kuvaukset loppusuoralla

Julkaistu:

Aihe:

JÄRVILAKEUDEN kansalaisopiston harrastajavoimin ollaan tekemässä kolmatta paikalliselokuvaa. Elokuvan työnimenä kulkee Muistoseurat 3 ja sen ohjaajana toimii aikaisemman Järvilakeuden kansalaisopiston Anteron aarteen jäljillä komedian ohjannut Jukka Mäkinen. Mäkisellä taustaa elokuvanteosta on kolmekymmentä vuotta Yleisradiolla.

Sunnuntaina 11. elokuuta elokuvanteossa oli vuorossa kohtauksien kuvaamista Kortesjärven ympäristössä. Kuvausten tekninen aloitus tapahtui puoli yhdeltätoista ja tapahtumapaikkana käytettiin kylän varrella sijaitsevaa Pub Sivuluisua. Kohtauksien kuvaamisen välissä ohjaaja Mäkinen kertoi elokuvaprojektin edenneen hyvin.

–Homma sai alkunsa siitä, kun olin Yhdysvalloissa matkalla ja silloin Kedon Leaa lähetti minulle viestiä asiasta. Kolmen päivän ajan kävimme läpi käsistä. Leea kirjoitti ja minä olin tavallaan script editorina. Leea on työtä pelkäämätön nainen ja kokonaisuus lähti sitä kautta hyvin käyntiin. Roolihenkilöt tuottavat mukavaa huumoria lisää elokuvaan performanssiensa kautta, Mäkinen kommentoi.

KELIOLOSUHTEILLA on ollut jonkin verran vaikutusta elokuvan kuvauksien toteutukseen.

–Säät ovat paljon vaihdelleet. Toki viime vuonna oli aivan karmea helle, joten tilanne on paljon parempi näin. Muutama ulkokohtaus on muutettu sisäkohtaukseksi, mutta muuta ongelmaa ei ole onneksi tullut. Meillä on ollut todella hyvä henki kuvauksissa, niin muutokset eivät ole päänvaivaa aiheuttaneet, Mäkinen kertoo.

Mäkisen mukaan Kortesjärven kylän ympäristö soveltuu erinomaisesti elokuvan tekemiseen.

Mainos

–Sunnuntaiaamulla on vielä hieman liian rauhallista, mutta nyt kun päivä alkaa etenemään liikenne lisääntyy ja eloa katukuvaan ilmestyy. Toki se vaikuttaa sitten tietenkin äänittämiseen. Tämä on visuaalisesti hyvä kirkonkylän raitti. On modernia taloa ja mukaan mahtuu myös perinteistä kirkkoa, Mäkinen arvioi.

AIKATAULUJEN pohjalta elokuvan tähdätään olevan valmis valkokankaalle talvella.

–Projekti on julkaisukelpoinen joskus vuodenvaihteessa. Elokuva esitetään riippumattomissa paikallisissa elokuvateattereissa. Y-kino on varmastikin ensi-iltapaikka, Mäkinen toteaa.

Paikalliselokuvien tekemisen jatkon suhteen Mäkinen näyttää vihreää valoa.

–Asiaa pitää vielä enemmän kysellä Leealta, mutta minun puolestani jatkoa voisi hyvinkin tulla. Tämä on ollut hauskaa puuhaa ja toivottavasti katsojat tulevat viihtymään elokuvan parissa, Mäkinen ilmoittaa.

Elokuvassa on tälläkin kertaa mukana näyttelijöitä, avustajia ja yhteistyökumppaneita kymmenittäin. Valtaosa elokuvan tekijöistä on Järvilakeuden kansalaisopiston alueelta. Lisävahvistusta joukkoon on saatu opiston hallinnoiman Aitio-hankkeen myötä myös naapurikunnista Vimpelistä ja Lapualta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.