Kivääripracticalin MM-kultaa voittanut Hautamäki: Harjoittelun tehostaminen tuottaa tulosta

Alajärveläinen Sami Hautamäki voitti kivääripracticalin MM-kultaa. Huipulle pääsy on vaatinut määrätietoista työtä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Kisojen jälkeen on vuorossa muutaman kuukauden harjoittelutauko, jolloin Hautamäki tarttuu kivääriin vain lähtiessään lintumetsälle. –Jonkin aikaa menee tottuessa siihen, ettei heti töistä tultua olekaan edessä ampumaradalle lähtö.

Valmistautuminen kisoihin oli perusteellista: –Olen ampunut tämä vuonna noin 20 000 laukausta. Talvella ammun pienoiskiväärillä metallimaaleihin, vain viikonloppuisin, koska töiden takia en ehdi ampumaradalle valoisan aikaan. Huhtikuulta alkaen vaihdan kisakaliiberiin ja käyn ampumassa mahdollisimman usein, jopa päivittäin. Ammun 100–200 laukausta per kerta. Harjoittelussa keskityn yhteen tai kahteen asiaan kerrallaan. Kun ne sujuvat, siirryn seuraaviin.

Järvi-Pohjanmaan ampumaradalla voi harjoitella kaikkia etäisyyksiä, aina 300 metriin asti. –Ilman rataa en voisi treenata näin paljon.

Harjoittelun tehostaminen on vienyt lajissa eteenpäin. Omat heikkoudet ja vahvuudet tulee Hautamäen mukaan tuntea hyvin, ja heikkouksia harjoitella pois. –Siinä täytyy mennä omalle epämukavuusalueelle. Tänä vuonna olen hakenut laatua, että joka laukauksella olisi merkitys: treenin pitää palvella kilpailutilannetta. Tämä on tekniikkalaji, jossa pienet asiat tekevät isoja eroja: esimerkiksi oikean ampuma-asennon löytäminen nopeasti. Toistot auttavat.

Hän pitää listaa virheistä, joita on kisoissa tehnyt ja käy sen läpi sen aina kauden alussa, ettei toistaisi samoja virheitä. –Pienetkin virheet kertautuvat, kun alkaa kiriä aikaa kiinni ja tekee sen vuoksi uusia virheitä.

HAUTAMÄKI ampui nuorempana tarkkuutta pienoiskiväärillä ja pistoolilla. –En kilpaillut, treenasin vain itseäni varten ja kirjasin tuloksia ylös. Vuonna 2006 kaveri pyysi katsomaan pistoolipracticalia, ja innostuin: tässä ei riitä, että on tarkka, pitää olla myös nopea. Vaikka olin ampunut jo 15 vuotta, oli paljon opittavaa: ei ole yksinkertaista liikkua samalla kun ampuu. Pakollisen turvallisuus kurssin jälkeen aloitin pistoolipracticalilla, 2013 aloin keskittymään enemmän kivääriin ja haulikkoon, pistooli jäi, kun kaikkien harjoitteluun ei ole aikaa.

2014 Hautamäki osallistui ensimmäisiin PM-kisoihinsa. 2015 tuli ensimmäinen EM-voitto kiväärissä, Moskovasta MM-hopea 2017, samoin viime vuonna haulikon MM-kisasta Ranskasta hopeaa. –MM-kisat pidetään joka kolmas vuosi. 2021 Thaimaan haulikkokisaan on tarkoitus osallistua, jos senkin mitalin voisi kirkastaa. Ja aion puolustaa tätä kultaa vielä 2022: se on viimeinen vuosi, kun voin osallistua yleisessä sarjassa. 50 täyttäneet siirtyvät senioreiden sarjaan.

Sitkeyttä ja sisuakin on tarvittu: ensimmäisten haulikon MM-kisojen jälkeen Italiassa tuntui, ettei siitä tule mitään. Vaikka aikaa ja rahaa oli panostettu paljon, tulos ei tyydyttänyt Hautamäkeä. –Uusi lataustekniikka ei vielä ollut hallussa, ja mietin, pitäisikö vaihtaa lajia. Tauon aikana sisu kuitenkin nousi. Kellarissa harjoittelin latausharjoituspatruunoilla niin kauan, että se alkoi sujua: se vaati tuhansia toistoja.

Practical vaatii tarkkuutta ja nopeutta

PRACTICAL-AMMUNTA on tällä hetkellä nopeimmin kasvava ampumaurheilulaji, kertoo Suomen Ampumaurheiluliitto.

Vaikka ei voisi ampua tarkemmin, aina voi harjoitella ampumaan nopeammin. Tarkkuuden ja nopeuden yhdistäminen aseen rekyylin hallintaan on ehkä kaikkein vaikein osa practical-ammuntaa. Practical-kilpailu koostuu osuuksista, jotka testaavat kilpailijan ampuma- ja aseenkäsittelytaitoa. Kilpailuissa ei ole vakio-osuuksia, vaan niistä tehdään erilaisia. Suorituksen aikana kilpailija tyypillisesti joutuu liikkumaan sekä ampumaan erilaisista ampuma-asennoista tai liikkeestä.

Rasteja kierretään ryhmissä, jossa kilpailijoilla on ennalta määrätty ampumajärjestys. Toisten ampumista voi seurata kauempaa ja rataan pääsee tutustumaan muutaman minuutin ajan, kun edellisen ampujan pisteitä lasketaan. Olennaista kisassa menestymisen kannalta on Sami Hautamäen mukaan se, että tuntee omat kykynsä, eikä tuijota liikaa siihen, miten muut rasteja suorittavat.

Kilpailijan tulos määräytyy osumapisteiden ja suoritukseen käytetyn ajan osamääränä. Osumakerroin eli hit factor ilmaisee, kuinka monta osumapistettä kilpailija onnistui keskimäärin ampumaan sekuntia kohti. Parhaan tulos on 100 prosenttia ja muiden tuloksia verrataan siihen.

Suurelle yleisölle laji on vielä vieras, mutta sen harrastajat toivovat siitä olympialajia. –Se on todella yleisöystävällinen laji ja helppo televisioida. Koko ajan tapahtuu.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.