Risikko: Sote- ja maakuntauudistusten kaatuminen oli vahinko eteläpohjalaisyrittäjille

Yrittäjäkummien Anne Laasanen ja Etelä-Pohjanmaan yrittäjien Heikki Risikko vierailivat Evijärvellä yrittäjänpäivänä.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

EVIJÄRVEN kunta ja yrittäjät aamukahvittelivat valtakunnallisena yrittäjänpäivänä torstaina Mäntyhovissa. Aamiaisella vierailivat 80 vuotta täyttävän Etelä-Pohjanmaan yrittäjäyhdistyksen toimitusjohtaja Heikki Risikko ja Anne Laasanen Yrityskummeista.

Risikon mukaan sote-uudistuksen ja uuden maakuntahallinnon valmistelun kaatuminen loppumetreillä oli suuri vahinko Etelä-Pohjanmaan yrittäjille, joka oli paiskinut sitä varten kolme vuotta töitä. Hän totesi, että oli uudistuksesta kokonaisuutena mitä mieltä hyvänsä, eteläpohjalaisyrittäjien vinkkelistä se oli menossa hyvään suuntaan.

–Sote-puolella oli tulossa sellaisia uudistuksia, että pk-yrittäjämme olisivat saaneet hyviä työtilaisuuksia muiltakin kuin hoitoaloilta — liittyen kuljetuksiin, huoltoon, rakentamiseen ja muuhun. Meille oli tulossa pk-yrittäjille räätälöity asema. Myöskin hoidon puolella olisi valinnanvapauden kautta tullut huomattavasti työtilaisuuksia pk-yrittäjillemme.

Risikko sanoi, että kasvupalvelujen puolella oli tarkoitus yhdistää valtion yrittäjille tarjoamia palveluja yhdelle luukulle.

–Pidimme kasvupalvelujen valmisteluihin erittäin tiivistä yhteistyötä. Meillä oli hyvä ymmärrys siitä, että tämä ja tämä sektori voidaan antaa pk-yritysten hoidettavaksi, jos he haluavat sen ottaa. Näytti hyvältä. Valitettavasti uudistus kuitenkin kaatui, ja nyt tämä koko kasvupalvelupuoli on pudonnut uudistuksesta pois, hän harmitteli.

–Haasteenamme on nyt saada se viime kaudella tehty työ kantamaan myöskin uuden maakunnan ja uuden soten valmistelun myötä siten, että pk-yrityksille löydetään taas työtehtäviä. Kasvupalvelujen puolella valitettavasti ei ole nyt tulossa tällaista uudistusta, elleivät aivan viime hetken tiedot kerro toista.

PK-YRITYKSISSÄ oli Risikon mukaan etukäteen huolestuttu uuteen hallitukseen valittujen puolueiden suhtautumisesta pk-yrityksiin. Hallitusohjelmasta muotoutui kuitenkin lopulta pk-yrittäjien kannalta ihan kohtuullinen.

–Eräiden hallitukseen valittujen puolueiden verolinjauksissa oli luvassa selkeitä kiristyksiä pk-yrittäjille, mutta hallitusneuvottelujen aikana, joissa Suomen yrittäjät oli hyvin kiinteästi mukana, saatiin torjuttua nämä asiat.

Risikko kertoi, että Suomen yrittäjät pääsee jatkossa mukaan kolmikantaisiin valmisteluryhmiin, joissa tehdään yrittäjiä koskevia päätöksiä.

RISIKKO totesi myös, että pk-yrittäjien työpäivästä ei tehdä helppoa, vaikka valtiojohto muistaakin aina juhlapuheissa toistella maan tulevaisuuden olevan heidän harteillaan.

–Jos verotussäännöksiä ja muita vedetään koko ajan uusiksi — ja valitettavasti viime vuonna ja tämänkin vuoden aikana näin on tapahtunut, kun on tullut kaikenlaista tulorekisteriä ja muuta yrittäjän työtä vaikeuttavaa — niin silloin on turha odottaa täyttä panosta pk-yrittäjiltä isänmaan hyväksi.

EVIJÄRVEN kunnanjohtaja Teemu Kejonen kertoi yrittäjänpäivän aamiaisella kunnan ja yrittäjien yhteishankkeesta.

Kaksiosaisessa hankkeessa selvitetään ensin evijärveläisten yritysten palvelutarpeita ja puutteita nykyisessä tarjonnassa. Sen jälkeen nettiin laaditaan digitaalinen palvelupolku, josta kaikki palvelut löytyvät kootusti yhdestä paikasta.

–Kun yrittäjät saavat kyselyn, toivomme että kaikki heistä myöskin aktiivisesti vastaisivat siihen, Kejonen vetosi.

EVIJÄRVEN yrittäjien puheenjohtaja Seija Rankinen kertoi, että paikallisille yrittäjille kuuluu hyvää. Kesämarkkinoilla oli ennätysmäärä myyjiä, ja vuosi on ollut tapahtumarikas.

–Tänä vuonna meillä on ollut teemana nuoret ja yrittäjyys. Viime keväänä aloitettiin käymällä yläasteella puhumassa yrittäjyydestä, ja nyt teema jatkuu, kun saamme torstaina vieraaksi Suomen nuorimman yrittäjän, Korumies Arvin. Ihana mies, ai että — tai poika, Rankinen sanoi. –Hän tulee puhumaan yrittäjyydestä yläkoululaisille ja lukiolaisille, ja ala-asteella hän puhuu kiusaamisesta ja kertoo myös oman yrittäjätarinansa.

Loppuvuonna on luvassa vielä muun muassa keskustan liikkeiden naisten järjestämät Hämärät kaupat perjantaina 20. syyskuuta, joulunavaus 22. marraskuuta ja eduskunnan puhemies Matti Vanhasen tähdittämä itsenäisyyspäivän juhla 5. joulukuuta Seinäjoella.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.