Ensi-ilta lähestyy Ylikylässä

Kaisuna nähdään Annukka Lamminpää ja Erninä Tuomo Autio.

Julkaistu:

Aihe:

YLIKYLÄN nuorisoseuran näytelmä Liian paksu perhoseksi saa ensi-iltansa 12. lokakuuta.

Syksyn aikana ohjaaja Eija-Irmeli Lahti on pitänyt harjoituksia kolmesta viiteen kertaan viikossa. Kun Järviseudun Sanomat kävi seuraamassa viime torstaina, ne kestivät yli kolme tuntia.

–Kerran viikossa harjoittelemisesta ei ole mitään hyötyä, teatterialan konkari hymähtää.

Kaisuna nähdään Annukka Lamminpää ja Erninä Tuomo Autio.

Lahti on tehnyt sovituksestaan kirjailija Sisko Istanmäen luvalla alkuperäistä voimakkaamman. Omassa versiossaan hän esimerkiksi haluaa nostaa kiusaamisen ja erilaisuuden hyväksymisen suuremmiksi teemoiksi kuin miten niitä alkuperäisessä tekstissä käsiteltiin.

–Ne ovat Istanmäen jäljiltäkin siellä olemassa, mutta ne ovat ajankohtaisia teemoja, jotka halusin nostaa enemmän esiin, Lahti kertoo. –Samalla tämä on tietysti myös rakkaustarina — kertomus rakastamisen vaikeudesta — sekä kasvukertomus, joka kuvaa millaisten vaikeuksien kautta Kaisu kasvaa vahvaksi aikuiseksi naiseksi.

Hän on aiemmin sovittanut Ylikylässä Istanmäen tekstin Sisarteni elämät, ja viime talvena hän ohjasi seinäjokelaisryhmälle Istanmäen monologeja. Hän on myös esittänyt kirjailijan tekstejä itsekin näyttelijänä.

Mainos

–Olen tuntenut hänet pidemmän aikaa ja arvostan häntä suuresti. Mielestäni hän on hieno kirjailija.

TUOTANTORYHMÄÄN kuuluu useita ensikertalaisia — mukaan lukien Kaisua näyttelevä Annukka Lamminpää.

–Annukalla on aika iso kakku heti kättelyssä, mutta hän on suhtautunut tähän tekemiseen todella sitoutuvasti, innostuneesti ja heittäytyen. Hänellä on ilmaisun lahja, Lahti kuvailee.

Lamminpää itse kertoo näytelleensä viimeksi ilmaisutaidon kursseilla teini-ikäisenä.

–Eli tässä on nyt 22 vuotta ollut taukoa, hän hymähtää. –Ihailin jo silloin Eija-Irmeli Lahtea, ja ajattelin, että olisipa kunnia tavata hänet joskus. No, tuntemattomia ovat Herran tiet, ja jotenkin tänne päädyin, ja hän halusi minut tähän rooliin.

Kun Lamminpää näki Kaarina Hazardin ja Mika Nuojuan tähdittämän Liian paksu perhoseksi televisiosta 90-luvun lopulla, se teki häneen vaikutuksen. Kuultuaan Ylikylässä tehtävästä sovituksesta hänelle oli selvää, että hän haluaa siihen mukaan.

–Tämä on ollut aivan mielettömän hienoa aikaa, hän huokaa. –On se ollut raskastakin aikaa, sillä ammattiohjaaja vaatii ihan eri tavalla kuin joku harrasteohjaaja. Hän on vaativa — hyvällä tavalla vaativa, tarkoitan sitä kaikella rakkaudella. Olen oppinut paljon itsestäni ja oppinut tuntemaan paljon ihania ihmisiä, kuten vastanäyttelijäni. Tuntuu siltä, että tämä produktio on ollut mun juttu.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.