Vuodet lähetystyössä opettivat myös suomalaisesta kulttuurista ja omasta itsestä

Vuodet lähetystyössä Israrelissa muuttivat Terho ja Maria Kanervikkoahon perheen elämää monin tavoin.

Julkaistu:

Aihe:

Suomesta kaivattiin sitä, että tekniikka toimii, asiat tehdään huolella ja sovittuun aikaan, sekä puhtautta, rauhaa ja hiljaisuutta. –Kun Suomessa tulee marraskuu, kaipaamme Israelin aurinkoa! Lapsiystävällisyys ja perhekeskeisyys yllättivät siellä positiivisesti, Maria toteaa.

MARIA Kanervikkoaho muistaa ajatelleensa jo lapsena, että lähtee joskus lähetystyöhön. Perhe osallistui aktiivisesti helluntaiseurakunnan toimintaan ja usko oli luonteva osa arkea. –Seurakunnan nimikkolähetti tuli käymään Taiwanista ja antoi kortin, jossa oli äidin ja lapsen kuva. Kotona kerroin vanhemmilleni, että isona lähden kertomaan näille Jeesuksesta, hän muistelee.

Terho Kanervikkoaholle ajatus heräsi teinivuosien aikana. –Koin tärkeäksi, että evankeliumia kerrotaan eteenpäin.

KUN perheen kolmas lapsi oli syntynyt ja esikoinen menossa esikouluun, Kanervikkoahot päättivät, että nyt on oikea hetki lähteä. Monissa lähetysjärjestöissä pyritään siihen, että perhe lähtisi maailmalle, kun lapset ovat vielä pieniä, mikä helpottaa sopeutumista. –Otimme yhteyttä järjestöön, ja haastatteluprosessi käynnistyi 2010. Hyväksynnän jälkeen aloitimme vuoden kestävän kurssin, jolla käydään läpi teologiaa, kulttuurien kohtaamista, trooppisia sairauksia, Kelan kanssa asiointia, korruptiota, lasten sopeutumista ja niin edelleen.

Edellytyksenä lähetystyöhön pääsemiselle on vaatimuksena ammatti ja mielellään työkokemusta. Marialla oli alla tutkinto historiasta ja teologian opintoja, kotiäitiys katsottiin työkokemukseksi. Terho työskenteli tuolloin kappalaisena Alajärven seurakunnassa.

Israel ja Jerusalem valikoituivat kurssin aikana tulevaksi työpaikaksi. Siihen, minne perheyksikkö lähtee, vaikuttaa moni asia, kuten yhteistyötahot, koulutus ja persoona. –Lasten näkökulmasta Israel oli länsimainen, kehittynyt maa, jossa on hyvä koulutus, terveydenhoito ja melko turvallista, Maria toteaa.

JERUSALEMIIN Kanervikkoahot lähtivät huhtikuussa 2012. Vaikka arkeen uudessa maassa oli valmistauduttu kyselemällä siellä asuneilta tutuilta ja selvittämällä kaikki mahdolliset faktat, Kanervikkoahot kertovat kokeneensa alkushokin ja avuttomuuden vaiheen. –Kun ei osaa kieltä eikä tapoja uudessa asuinympäristössä, on aivan pihalla. Täytyy lähteä rakentamaan elämää ja työtä alusta saakka, Terho kuvailee. –Jo kaupassa käyntikin uuvuttaa, kun ei tiedä, mitä ostaa. Tekstit ovat hepreaksi, arabiaksi ja venäjäksi, täytyy arvailla, onko paketissa jogurttia vai tuorejuustoa.

Isommat lapset aloittivat kansainvälisessä kristillisessä koulussa, aikuiset kielikoulussa ja kuopusta hoiti vuorotellen kansainvälisyyslinjan nuoria, joille palvelustehtävä oli ikkuna lähetystyöhön. Koti oli vuokra-asunto tavallisessa naapurustossa. Ensimmäisen vuoden Kanervikkoahot kuvailevat eläneensä silti ulkomaalaiskuplassa, joka avautui varsinaisten työtehtävien alkaessa. Terholle oli jo etukäteen tiedossa työ opiskelijajärjestön nuorisotyössä. –Pidimme seurakunnissa ja oppilaitoksissa raamattupiirejä hepreaksi, arabiaksi ja englanniksi, minä lähinnä englanniksi, sekä paikallisille että kansainvälisille nuorille. Päädyin myös lasten kerhotoiminnan ohjaamiseen, kun ensin vei omia lapsiani sinne. Työ oli hyvin samanlaista kuin suomalaisissakin seurakunnissa, ainoa ero oli, että lasten kulttuuriympäristö oli täysin ei-kristillinen.

Maria päätyi Caspari-keskuksen kirjastonhoitajaksi. –Keskus tarjoaa paikallisille messiaanisille seurakunnille ja uskoville koulutusta ja materiaalia muun muassa lapsityön tueksi, ja järjestää myös luentoja ja kansainvälisiä kursseja kristinuskon juutalaisista juurista.

KRISTINUSKON juutalaiset juuret auttavat Kanervikkoahojen mukaan ymmärtämään Raamatun tekstiä nykyajassa, kun etäisyyttä on 2 000 vuotta ja tuhansia kilometrejä. –Esimerkiksi saatamme täällä ihmetellä, miksi Jeesus käyttäytyi niin karusti ja ankarasti. Lähi-idän kulttuuri on impulsiivisempi kuin meidän, ja siellä tällainen käytös on aivan normaalia.

Yhdeksästä miljoonasta israelilaisista arabikristittyjä on 180 000 ja messiaanisia juutalaisia 20 000. –Heihin suhtautuminen valtaväestön osalta vaihtelee neutraalista negatiiviseen, mutta uskontoon ja sen avoimeen harjoittamiseen sinänsä suhtaudutaan positiivisesti, kertoo Terho, joka sai aina papin puvussa hyvää kohtelua ja kunnioitusta.

Kanervikkoahot kokivat työn pienten vähemmistöjen uskon ja hengellisen kasvun tukemisessa merkitykselliseksi. –On tärkeää, että sellaisessa ympäristössä voi kokea yhteyttä toisiin, samoin uskoviin, että oma tapa uskoa on normaali ja hyväksytty, Terho pohtii. –Etenkin nuorelle tällaisella voi olla pitkällisiä positiivisia seurauksia, Maria lisää.

LÄHETYSTYÖ vaatii taustalleen seurakuntia ja yksittäisiä ihmisiä, jotka tukevat toimintaa. Evijärven ja Vimpelin seurakunnissa Kanervikkoahot ovat käyneet aina kesälomansa yhteydessä, kirjoittaneet kirjeitä ja olleet skype-yhteydessä. –Riippuen siitä, mitä seurakunta on halunnut. Esimerkiksi lasten kerhoon lähetettyyn videotervehdykseen vastattiin kirjeellä, mikä lämmitti todella. Liian vähän nykyisin käytetään sähköisiä yhteydenpitovälineitä: niiden avulla lähetystyötä voisi tehdä tutummaksi seurakunnan eri toimintamuotoihin osallistuville, Terho toteaa.

ASIAT eivät aina mene suunnitelmien mukaan, mutta luotto siunaukseen ja johdatukseen ei ole vähentynyt vuosien varrella, päinvastoin. Kun he palasivat Suomessa vietetyn vuoden jälkeen Israeliin viime syksynä, ajatuksena oli työskennellä Jerusalemissa toinen saman mittainen ajanjakso. Perhesyistä Kanervikkoahot jäivät kesäloman jälkeen Suomeen, toistaiseksi pysyvästi.

Marian lapsuudenkoti Toukolassa on ollut perheen lapsille kiintopiste Israelin-vuosien aikana, sillä Kanervikkoahot ostivat sen lähetystyöhön lähdettyään. Vaikka lapset ovat täysin kaksikielisiä, identiteetti on suomalainen. –Onnellista tässä on se, että olemme samalta paikkakunnalta. Monissa vastaavissa tapauksissa vanhemmat ovat eri puolelta Suomea tai eri maista, ja muutetaan usein, jolloin lapsille ei synny kiinteää sidettä kuulumisesta johonkin paikkaan.

Nyt kodissa puretaan laatikoita, joita pakattiin Ryttylän lähetyskurssille lähdettäessä. Pikkuhiljaa avautuu se, että nyt ollaan oikeasti täällä, ei vain vierailemassa.

Terho palaa työhönsä Lehtimäen kappalaisena vuoden alusta. Maria ei vielä tiedä, mitä tulee tekemään, kun työsuhde lähetysjärjestön kanssa päättyy. –Luotan siihen, että asia järjestyy ajallaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.