Evijärven talousarvio näyttää miljoonan miinusta

Julkaistu:

Kategoria:

,

EVIJÄRVEN tämänhetkinen, vielä keskeneräinen talousarvio ensi vuodelle näyttää miljoonan euron verran miinusta. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kulut kasvavat yhä, erityisesti ikäihmisten palveluissa. Myös kunnan oma toiminta kallistuu.

–Kunnan talous ei ole tasapainossa, vaan menot ovat tuloja suuremmat. Omaa toimintaa sopeuttamalla taloutta ei saada tasapainoon nykyisellä palvelu-, toiminta- ja kulurakenteella, kirjoittaa kunnanjohtaja Teemu Kejonen. –Tärkeää on, että budjetti on realistinen. Jatkovalmistelussa talousarviota tulee tasapainottaa mahdollisuuksien mukaan. Paremman tasapainon saavuttamiseksi on etsittävä mahdollisia säästökohteita ja lisätuloja.

Kunnanhallitus käsittelee talousarvion 9. joulukuuta ja esittää sen edelleen 16. joulukuuta kokoontuvan valtuuston hyväksyttäväksi.

VALTUUSTON marraskuussa hyväksymässä investointiosassa on varattu ensi vuodelle 550 000 euroa ja vuodelle 2021 700 000 € liikuntasalin laajennuksen rakentamiseen.

Evijärven kunnostamiseen on suunniteltu ensi vuodeksi toimia 110 000 euron verran. Kunta hakee niihin 50 prosentin valtionavustusta ely-keskukselta.

Kunta päätti myös osallistua Kraatterijärven geopark-hankkeeseen.

KUNNANHALLITUS päätti vastalauseista ja tasan 3–3 päättyneestä äänestyksestä huolimatta myydä pitkään riitaa aiheuttaneen, Haapajärvenkylässä sijaitsevan pläntin Toivola-nimisestä kiinteistöstä korkeimman tarjouksen tehneelle Kuljetusliike Yrjö Luoma oy:lle.

HALLITUS käsitteli kokouksessaan myös Kaksineuvoisen osavuosikatsauksen. Kuntayhtymän vuoden tähänastinen tulos on 3,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vaikka Kaksineuvoisessa käytiin alkuvuonna YT-neuvottelut, tavoitellusta 2,5 miljoonan euron säästöistä kuntayhtymän omasta toiminnasta on toteutumassa noin 1,5 miljoonaa euroa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.