Hieroessa aika kuluu kuin siivillä

Jussi-Matti Hilli on käynyt opiskelemassa ja tekemässä töitä monilla paikkakunnilla, mutta palannut aina Järviseudulle. Nyt hän toimii hierojana Kivitipussa.

Julkaistu:

Aihe:

Urheiluhierojana hän hyödyntää paljon hankaushierontaa, jossa lihassyitä hierotaan poikkipäin, ei vain syiden myötäisesti, kuten perinteisessä hieronnassa on tapana.

–Lihas venyy näin hyvin, ja kuona-aineet lähtevät paremmin liikkeelle. Se palauttaa lihasta, ja ennaltaehkäisee fyysisen harjoittelun jälkeisiä lihaskipuja. Myös fyysisen trauman aiheuttama kiinnikkeinen arvenmuodostus vähenee lihaksen sisällä, jolloin lihaksen luontainen liikerata ei rajoitu.

Yleisimpiä syitä hakeutua hierojalle ovat toimistotyöntekijöiden niska-hartia -vaivat.

–Toimistotyössä yläselän lihakset ovat venytyksessä ryhdin painuessa eteen, joten etupuolen lihasten hierominen on erityisen tärkeää. Näin saa etuosan pidentymään ja takaosa lyhentymään luonnolliseen pituutensa, mikä parantaa verenkiertoa ja ehkäisee kuona-aineiden kertymistä ja kipeytymistä. Kannustan ihmisiä hierotuttamaan enemmän hartia- ja rintalihaksia tämän vaivan yhteydessä.

Hilli peräänkuuluttaa ihmisiä huoltamaan omaa kehoaan.

–Jumppaamalla selkään saa lihasvoimaa eli reserviä, joka ylläpitää ryhtiä ja oikeaa työasentoa. Hieronta on hyvä ensiapu ja auttaa hetkellisesti, mutta jumi palaa herkästi, jos lihaksia ei vahvisteta.

Hän toivoo, että jokainen löytäisi oman lajinsa ja mielekkään tavan ylläpitää kuntoa.

–Hieronta kestää tunnin tai pari, mutta jokaiselle jää monta muuta tuntia, jotka ratkaisevat, miten voit pidemmässä juoksussa. Kannustan terveisiin elämäntapoihin.

Toinen yleinen vaivat ovat alaselkäkivut, jotka voivat johtua pakara- ja jalkalihasten jäykkyydestä tai heikkoudesta.

LAPPAJÄRVEN Itäkylästä kotoisin oleva, nykyisin Vimpelin Sahissa asuva Hilli valmistui koulutetuksi hierojaksi vuonna 2016 Kaustisen evankeliselta opistolta, ja perusti toiminimen pari vuotta sitten.

–Sen jälkeen olen tehnyt hierontoja satunnaisesti, pääasiassa kotona, muiden töiden ohessa. Hieronta on mukavaa puuhaa, jonka parissa aika kuluu ihan siivillä.

Kivitipussa työskentelemiseltä Hilli odottaa mukavia kohtaamisia asiakkaiden kanssa, mutta myös työyhteisöä.

–Yrittäjyys on usein monilta osin yksinäistä puuhaa, nyt meitä on siellä monia saman alan yrittäjiä, mikä on vertaistukea parhaimmillaan!

Kivitipun hierojat ovat itsenäisiä yrittäjiä, mutta Kivitippu hoitaa ajanvaraukset ja laskutuksen.

– Vastaanotto on auki myös viikonloppuisin Kivitipun aukioloaikojen mukaan. Jos haluaa päästä ensisijaisesti tietylle henkilölle, se kannattaa mainita. Nyt aikoja voi saada hyvinkin lyhyellä varoitusajalla.

HILLI on ehtinyt tehdä aikuisiällä monenlaista työtä ja hankkia kolme ammattipätevyyttä. Hän tunnustautuu oman tiensä kulkijaksi ja etsijäksi, joka hakee mielekkyyttä ja uuden oppimista.

–Sisäinen palo tekemiseen on minulle tärkeää. Tämä työ on palkitsevaa, ja yrittäjyys mahdollistaa myös sen, että aikaa voi järjestää muullekin elämälle. Ymmärrän nyt yhä paremmin olla rehellinen itselleni, se merkitsee enemmän kuin muiden miellyttäminen. On hyvä sanoa, mitä ajattelee, ja elää kuten hyväksi näkee välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.

Paitsi hierontapöydän äärestä, Hillin voi tavata pesäpallokauden käynnistyttyä järjestyksenvalvojana Vedon Superpesis-ottelussa, tanssimassa paikallisissa lavatanssitapahtumissa, pelaamassa golfia tai liikkumassa jollakin muulla tavalla. Hän on käynyt SPR:n henkisen tuen kurssin, ja on mukana henkisen tuen valmiusryhmässä. Jatkokurssi on työn alla.

–Innostuin suorittamaan myös ystävätoiminnan ja verkkoystävätoiminnan kurssit, kun tuli mahdollisuus suorittaa ne etänä. Nyt jos koskaan on hyvä hetki ja matala kynnys lähteä mukaan SPR:n toimintaan!

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.