MONELLE Anniina Heikkilän ulkomaalaisille ystävälle Vimpeli ja Järviseutu ovat olleet Suomen-matkan parasta antia, koska seutu on järvineen ja metsineen niin autenttinen kohde.
–Markkinat ja pesäpallopeli ovat tehneet moneen vaikutuksen, samoin se, että siellä ihmiset ovat tulleet juttelemaan vieraille – nähtävää ja koettavaa on täällä paljon ja he ovat nähneet alueen yhteisöllisyyden. Ystävistäni moni on halunnut palata tänne. Suomalaisetkin kaverit ovat yllättyneet Etelä-Pohjanmaan annista sekä maisemista.
Heikkilä uskoo alueen matkailupotentiaaliin. –Itsekin näen vieraiden silmien kautta paljon enemmän. Viikonlopun aikana ei ehdi näyttää kaikkia tärkeitä paikkoja, kun halutaan myös rentoutua mökillä ja saunoa.
HEIKKILÄ palasi Vimpeliin kymmenen vuoden jälkeen saatuaan pestin JPYP:n AKKE-hankeen projektipäällikkönä. –Fiilis siitä, että paluu on ollut oikea päätös, on voimistunut muuttoni jälkeen.
Opiskelu- ja työvuodet kuluivat maailmalla, joten perspektiiviä löytyy moneen asiaan. Lukion aikana Heikkilä oli Lions Clubin kesävaihdossa Yhdysvalloissa, jolloin syntyi halu kansainvälistyä ja asua ulkomailla.
–Latinalaisen Amerikan kulttuuri alkoi kiehtoa. Olisin halunnut jo lukiossa opiskella espanjaa, mutta se ei onnistunut. Aloitin sen yliopistossa, ja viettäessäni yliopistoaikana puoli vuotta vaihtarina Buenos Airesissa se alkoi sujua.
Argentiinan pääkaupunki satelliitteineen on yli 10 miljoonan ihmisen metropoli, jossa ihmiset saivat tulijan tuntemaan itsensä tervetulleeksi, ja johon ensiksi ihastui kaiken runsauden vuoksi, Heikkilä kuvailee. Se kävi kuitenkin raskaaksi elää. Arjessa monta tuntia päivässä kului ruuhkissa ja iltaisin piti aina pohtia, kuinka pääsee turvallisesti kotiin. Lähin metsä oli viiden tunnin päässä.
–Tuntui, kuin olisin ollut häkissä.
Heikkilä jäi kuitenkin vielä puoleksi vuodeksi Ecuadoriin työharjoitteluun.
KOSKA luonnontieteelliset aineet sujuivat lukiossa, Heikkilä meni teknilliseen yliopistoon ja päätti opiskella tuotantotalouden diplomi-insinööriksi.
–En kuitenkaan täysin viihtynyt siellä, vaan kaipasin ihmisläheisempää työtä ja opiskelua. Mietin maisteriopintoja Ruotsissa, mutta päädyin Tanskan Roskildeen, jossa kävin poikkitieteelliset kauppa- ja sosiaalitieteiden yhdistelmäopinnot.
Suomen ja Etelä-Amerikan jälkeen Tanskassa oli helppo elää. –Se on avoimempi ja rennompi maa kuin Suomi. Ihmiset eivät ole niin urajohtoisia, vaan vapaa-aikaa ja muuta elämää arvostetaan enemmän. Ihmiset ovat sosiaalisempia, mutta luonto ja ulkoilma ovat ihmisille tärkeitä samoin kuin täällä.
Yhteiskuntatieteiden maisterin opinnot keskittyivät yrittäjyyteen ja siihen, miten sen avulla voidaan vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti. Paperitenttien ja luentojen sijaan tehtiin projekteja yhteiskunnallisten yrittäjien kanssa.
–Tutustuin inspiroiviin ihmisiin, jotka olivat valinneet ei-tyypillisiä reittejä elämässään. Se on ollut elämäni inspiroivinta aikaa, ja mietin jo jääväni sinne, mutta valmistuttuani ja työskenneltyäni siellä vuoden palasin Guatemalaan, jossa olin tehnyt puolen vuoden harjoittelujakson yrityskehityskeskuksessa. Sain paikan yrityksessä, jota olin auttanut kehittymään. Sen sijaan, että olisin ollut vain yksi palikka muiden joukossa, halusin voida vaikuttaa omalla työlläni enemmän.
PALUU Guatemalaan tuntui paluulta kotiin. El Paredonin noin 800 asukkaan kylä keskellä maaseutua elää hiekkatien varrella lähellä merta, ilman mukavuuksia.
–Vuokrasin talon, jossa ei ollut juoksevaa vettä. Hidas, rutinoitunut elämänrytmi sopi minulle. Kaikki tunsivat toisensa samoin kuin Vimpelissä. Pesiksen sijasta siellä kokoonnutaan futsalin ympärille, kylässä on kuusi jalkapallojoukkuetta ja peleissä saattoi olla 500 ihmistä koolla, myytiin ruokaa ja vietettiin aikaa yhdessä. Sulauduin kielitaidon ansiosta paikallisväestöön nopeasti.
Yritys, jonka palveluksessa Heikkilä työskenteli, tarjosi turisteille kotimajoitusta ja luontoretkiä kansallispuistoon, jossa oli merikilpikonnia ja mangrovemetsiä, sekä merelle kalastamaan.
–Se on yhteisöturismia: parikymmentä paikallista opasta sai retkistä lisätuloa. Lisäksi kolme naista teki laukkuja ja vaatteita, joita myytiin ulkomaille. Sitä työtä teki sydämellään, koska se raha oli perheille todella tärkeää.
Viime kesänä vieraillessaan Suomessa Heikkilä mietti, mitä voisi tehdä, jos palaisi kotimaahan vuoden työsopimuksen päättyessä.
–En ole tykännyt trooppisesta ilmastosta – aloin väsyä kuumuuteen, kaipasin metsiä ja järviä, vapaata liikkumista. Kylässä oli turvallista, mutta työmatkoilla oli aina ryöstön vaara. Olisin saanut jatkaa, mutta palasin Helsinkiin. Se oli hyvä ratkaisu, muuten olisin voinut olla keväällä Guatemalassa jumissa ilman tuloja. Toukokuussa käydessäni Vimpelissä heräsi ajatus, mitä jos asuisinkin täällä? Helsinki ei tuntunut omalta paikalta. Tämä työpaikka vaikutti heti siltä, mitä haluaisin tehdä: auttaa yrittäjiä ja tehdä työtä kotiseutuni hyväksi.
VAIKKA lapsia ja nuoria on Järviseudulla vähemmän kuin Heikkilän muuttaessa opiskelun vuoksi pois, hän iloitsee kasvaneesta yhteisöllisyydestä ja siitä, että asioita viedään aktiivisesti eteenpäin, että täällä olisi hyvä elää, olisi työtä ja tekemistä.
–Yrittäjät vetävät yhtä köyttä ja talkoohenkeäkin on. On kehityskohteita, mutta myös asioita, jotka ovat paremmin kuin kaukaa katsottuna. Silmät ovat avautuneet myös turismille ja sen kehittämismahdollisuuksille.
Vimpelissä aktiviteetteja on paljon enemmän kuin El Paredonissa, jossa saattoi ainoastaan veneillä ja surffailla.
–Luonnossa liikkuminen on ollut minulle aina tärkeää. Hankin kanootin, jolla pääsen tutustumaan lähiseudun järviin. Aion myös pyöräillä ja patikoida, pelata golfia ja osallistua talkoisiin.
Latinalainen Amerikka on silti Heikkilän sydämessä aina. Hän toivoo, että voisi jatkossa viettää siellä aikaa etenkin syksyisin ja nauttia annoksen latinoelämää.
–Sielläkin yhteisöllisyys ja toisiin luottaminen ovat tärkeitä, vaikka turvallisuustilanne ei kaikkialla olekaan niin hyvä. Järviseudulla ihmiset varmasti puhuvat naapureilleen ja auttavat heitä, mutta sellaista ei ole koskaan liikaa.
