Juoksukilpailuja aletaan taas järjestää — Lappajärvellä reilut parikymmentä osallistujaa

Lähtötunnelmia.
Lähtötunnelmia.
Lähtötunnelmia.
Lähtötunnelmia.
Tulokset Tulivuorijuoksusta lauantailta.

LAPPAJÄRVELLÄ kilpailtiin ja kuntoiltiin lauantaina vuotuisen Tulivuorijuoksun merkeissä. Osallistujia oli reilut parikymmentä.

Kymmenen kilometrin reitin kiersi nopeimmin Vetelin Urheilijoita edustava Tuomas Björkbacka.

–Ei tarvinnut juosta ihan niin kovaa kuin olisin päässyt, hän sanoi maalissa.

Hän kertoi aloittaneensa juoksemisen uudelleen pari–kolme vuotta sitten. Sen jälkeen hän on kiertänyt pääasiassa hölkkäkilpailuja. Tulivuorijuoksuun hän päätti osallistua, koska kisoista on viime aikoina ollut pulaa.

–Ihan hyvä reitti, vähän pieniä mäkiä, hän sanoi. –Ensimmäisen kerran olin täällä. Viime vuonna jäi väliin, kun nuorten PM-maastot oli samaan aikaan kuin ensimmäinen JS-juoksentelu.

Ensi viikolla hänen on tarkoitus osallistua Jaakon maratonille Pietarsaaressa.

–Jos jalat kestää, voisi puolikkaan juosta.

KUNTOSARJAN puolella ensimmäisenä maaliin tuli kotiseuran oma Kari Nyyssönen, 63.

Hän kertoi kiertäneensä aikoinaan maratoneja, puolimaratoneja ja muita juoksutapahtumia, mutta loukkaantuminen katkaisi juoksuharrastuksen. Tänä keväänä, viiden–kuuden vuoden tauon jälkeen, hän on päättänyt alkaa taas hölkätä omaksi harrastuksekseen.

–Tunti oli aikatavoitteena, ja juoksin 54 minuuttiin, joten olen erittäin tyytyväinen, hän naurahti. –Juoksin omaan tahtiin ja omaksi ilokseni, koska minulla ei ollut mitään paineita kenenkään voittamisesta. Olen tyytyväinen, että pääsin kunnialla maaliin, ja fiilarit ovat hyvät pikku hölkän jälkeen.

–Nyt on kiva taas aloitella ikämiesten sarjassa kiertämään kisoja, joita nyt taas koronan jälkeen alkaa avautua.

 

Tulokset:

Naiset yleinen: 1) Hakomäki Miia, YJ, 46,02.

N40: 1) Valkosalo Merja, LaVe, 46,10.

N50: 1) Kokkilo Aliisa, KJV, 59,51.

Miehet yleinen: 1) Björkbacka Tuomas, VetU, 38,28, 2) Hilli Jussi-Matti, ViVe, 45,30, 3) Palohuhta Pekka, Juoksutalli Vierikko, 48,36, 4) Olli Tapani, LaVe, 50,27.

M40: 1) Lammi Olli-Pekka, Helsinki, 52,52.

M50: 1) Ainali Markku, KV, 42,32, 2) Mäki Kristian, Nurmo, 51,22, 3) Hautaniemi Jukka, LehJy, 52,21.

M60: 1) Lautanen Jarmo, KyKy, 45,32, 2) Harju Reijo, IK-maraton, 50,04.

M65: 1) Rajamäki Jouko, Häjyt, 40,19, 2) Keski-Honkola Pertti, Häjyt, 47,22, 3) Viita-aho Matti, LaVe, 50,25, 4) Keskinen Jorma, 100MCFI, 50,46, 5) Honkala, Sauli, PieHi, 51,46.

N/M kuntosarja (ilman aikaa): Nyyssönen Kari (LaVe), Lampakka Kati (Tiia Viiperi Wellness), Lampakka Anne (Tiia Viiperi Wellness), Anttila Minna (Tiia Viiperi Wellness), Nevala Oiva (Häjyt), Lahdenperä Tuula (Häjyt), Kangastie Arvi (LaVe).

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.