Korona exit -suunnitelmia työstetään kolmen pohjalaismaakunnan yhteisvoimin

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Seuraavaksi YTA työstää kolmen maakunnan suunnitelmien pohjalta yhteisiä esityksiä vaalipiirin kansanedustajille.

−Maakuntien yhteistoiminnan tavoitteena on vahvistaa edunvalvonnan ja strategiatyön suunnitelmallisuutta sekä kehittää alueellista, valtakunnallista ja kansainvälistä vaikuttavuutta. Juuri nyt esimerkiksi korona exit -suunnitelmat ovat ajankohtainen ja tärkeä teema työskentelyssämme, Etelä-Pohjanmaan maakuntajohtaja Asko Peltola sanoo.

Yhteistoimintaan kuuluvat sellaiset koko aluetta koskevat asiat, jotka ovat maakuntien pitkäjänteisen kehittämisen kannalta merkittäviä ja jotka sisältyvät maakuntaohjelmiin. Keskeisiä kehittämiskohteita ovat muun muassa elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaaminen, liikenneasiat ja väylähankkeet, osaavan työvoiman riittävyys sekä korkeakoulutuksen ja ammattikoulutuksen tarjonnan lisääminen alueella.

−Kaiken kaikkiaan teemme luottamushenkilöittemme johdolla aktiivista edunvalvontayhteistyötä alueen aseman turvaamiseksi ja vahvistamiseksi, tiivistää Peltola.

Tällä hetkellä kumppanuudessa pohditaan muun muassa, miten alueen erityispiirteet ja tarpeet tulevat huomioiduiksi EU:n ohjelmakauden 2021–2027 uudessa, pohjoisen alueen Interreg-ohjelmassa. Myös ilmasto-, liikenne-, kaavoitus- ja aluekehittämisasioissa maakunnilla on paljon yhteistä toimintakenttää.

Mainos

Torstaina 8.10. pidetyssä kokouksessa nousi esille huoli ELY:n liikennesuunnittelun liian pienistä voimavaroista. Väylähankkeita ei voi ryhtyä toteuttamaan ennen riittäviä suunnitelmia.

Yhteistyöllä pitkä historia

Liittojen virkajohtajat pitävät säännöllistä yhteyttä, ja poliittisesti valituilla puheenjohtajistoilla on kolmesta neljään kokousta vuodessa. Lisäksi vaalipiirin kansanedustajille järjestetään yhteisiä tapaamisia.

Yhteistoiminta-alueen asiat valmistellaan työvaliokunnassa, joihin kutsutaan kunkin liiton maakuntavaltuuston ja maakuntahallituksen puheenjohtajistot. Varsinaiset päätökset tehdään liittojen yhtäpitävin päätöksin. Kukin maakunnan liitto toimii vuorollaan puheenjohtajana vuoden kerrallaan. Toimintaan osallistuvat myös maakuntien isoimmat kaupungit: Kokkola, Pietarsaari, Seinäjoki ja Vaasa.

Säännöllistä yhteydenpitoa pohjalaismaakuntien liitoilla on ollut jo 1990-luvun lopulta alkaen. Nykyinen YTA-toiminta on käynnistynyt vuonna 2012. Sitä ennen yhteistoimintaa tehtiin Pohjanmaan maakuntien neuvottelukunnassa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.