Viikko ilman uusia koronatartuntoja Järvi-Pohjanmaalla

Julkaistu:

Aihe:

Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella ei ole todettu yhtään uutta COVID -19 -tartuntaa 23.10.2020 jälkeen. Koronatartuntojen kokonaismäärä Järvi-Pohjanmaalla on 22, tiedotti pandemiajohtoryhmä.

COVID-19 -tartunnan saaneita ja sille altistuneita on kaikkien Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueen kunnissa. Tartunnan saaneista eristyksissä on tällä hetkellä enää kaksi ja altistuneita karanteenissa yksi.

Torstaina 29.10.2020 kokoontunut alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki totesi, että Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin alueella on siirrytty kiihtymisvaiheesta perustasoon. Alueellinen Nyrkki suosittelee kiihtymisvaiheesta perustasoon siirryttäessä etätyötä mahdollisuuksien mukaan, työpaikoilla taukojen porrastusta ja suojaetäisyyksien pitämistä sekä kasvomaskien käyttöä, mikäli turvavälejä ei kyetä säilyttämään. Tämä auttaa vähentämään mahdollisissa altistumistapauksissa altistuneiden määrää ja karanteeneja, Nyrkki toteaa.

Yleisötilaisuuksien ja julkisten kokoontumisten osalta noudatetaan alueella voimassa olevaa AVI:n määräystä, jossa yli 50 henkilön yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia voi järjestää varmistaen niiden turvallisuus asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen avulla. Joukkuelajien ottelutoiminnassa kehotetaan edelleen huomioimaan koronatilanne. Maskin käyttö ja turvaväleistä huolehtiminen on tärkeää.

Sairaanhoitopiirin alueella on käytössä laajennettu maskisuositus, jonka mukaan käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille: Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää, koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella, riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella, toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Vaasan sairaanhoitopiirin alueelle ja pääkaupunkiseudulle matkustamista ilman välttämätöntä syytä suositellaan välttämään, koska sairastumisriski näillä alueilla on huomattavasti suurempi kuin alueellamme.

Nyrkin suositukset huomioiden Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella käynnistetään 1.11.2020 alkaen turvatoimenpiteet huomioiden (käsi-ja yskimishygienia, kasvomaskit, turvavälit jne.) aiemmin suljettuja toimintoja. Vimpelin liikuntahallin kuntosali otetaan käyttöön 2.11. (max. 10 hlöä), Vimpelin elokuvateatterin toiminta voidaan käynnistää, Vieresniemen sauna otetaan käyttöön korkeintaan viiden hengen ryhmille, Toimelan keittiön jakelulinjaston avataan, työpaja Apajan toiminta ja ikäihmisten päivätoiminnat käynnistyvät koko alueella, toimintakeskuksissa jatketaan toimintaa pienryhmissä, akuuttiosastolla vierailuista sovitaan joustavasti ja vierailijoille annetaan suojaimet osastolle tulon yhteydessä. Vierailut sallitaan potilashuoneissa. Tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen yksiköissä voi vierailla oireettomana ja suojautuneena. Omaisen saapuessa asumisyksikköön, hoitaja opastaa suojautumisessa ja ohjaa vieraan asukkaan omaan huoneeseen.

Intervallijaksojen osalta palataan aikaisempiin suojattuihin käytäntöihin Intervalliosaston, Lintukodin, Sateenkaaren ja Tuulikellon osalta.

Alueen kaikissa lukioissa opiskelu jatkuu lähiopetuksena. Lukiot ovat varanneet kasvomaskeja opiskelijoilleen. Opiskelijoita suositellaan kuitenkin ottamaan mukaan myös omia kasvomaskeja. Vimpelin esi- ja perusopetukselle on annettu aiemmin ohjeet etäopetukseen siirtymisestä, mikäli tartuntatilanne pahenee. Mikäli esi- ja perusopetus siirretään etäopetukseen, tai oppilas on määrätty karanteeniin, oppilaille järjestetään ateriajakelu. Vimpelin kansalaisopisto ja musiikkiopisto toimivat niin kauan, kun koulut ovat toiminnassa.

Pandemiajohtoryhmä muistuttaa koko alueen asukkaita huolehtimaan hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, turvaväleistä sekä kasvomaskien käytöstä. Edelleen on tärkeää noudattaa annettuja suosituksia koronan taltuttamiseksi.

Pandemiajohtoryhmän seuraava kokous on tiistaina 3.11.2020 kello 8.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.