Majakka-hanke työllisti hyvin

Julkaistu:

Aihe:

Asiakkaita ohjattiin työllistymään tai opintoihin lähes 100 kertaa. Toimenpiteistä opintoihin suuntautui noin 20 prosenttia ja eri pituisia työllistymisiä oli noin 80 prosenttia. Asiakkaita oli yhteensä 108. Keskimääräisesti toimenpiteet siis kohtasivat lähes jokaista hankkeen asiakasta, vaikka sama henkilö saattoikin osallistua useampaan palveluun. Asiakas saattoi olla ensin työkokeilussa ja sitten palkkatuetussa työssä tai ensin työvoimapoliittisessa koulutuksessa, jonka ansiosta myöhemmin työllistyi. Pienehkö määrä asiakkaita muutti pois paikkakunnalta, siirtyi eläkkeelle tai ohjautui terveydenhuollon palveluihin.

Hankkeen asiakkuuden tavoiteaika on puoli vuotta, jonka kuluessa asiakkaalle pitäisi löytyä joko työtä, työkokeilupaikka tai koulutuspaikka. Aina se ei riitä ratkaisun hakemiseen. Toisaalta määräaikaiset työpestit tekivät sen, että asiakas saattoi palata hankkeeseen useaan kertaan.

MAJAKKA oli Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston rahoittama hanke, jonka toiminta-alueeseen kuuluivat Evijärvi ja Lappajärvi.  

– Pidämme Evijärvellä tärkeänä sitä, että pystymme tarjoamaan omassa kunnassamme työllistymispalveluja kuntalaisillemme, koska lähimpään TE-toimistoon on täältä matkaa. Hanke on meidän näkökulmastamme onnistunut hyvin tavoitteissaan, toteaa Evijärven kunnanjohtaja Mikko Huhtala.

Etelä-Pohjanmaan työttömyysaste oli syyskuun lopussa 7,9 prosenttia, joka oli maan alhaisin. Työttömiä oli 6 646, ja heistä lomautettuja 1 090. Koronakriisi on näkynyt erityisesti lomautettujen määrän voimakkaana kasvuna. Lomautettujen määrä kasvoi viime vuoden vertailuajankohdasta 223,4 prosentilla. Elokuusta maakunnan lomautettujen lukumäärä kuitenkin laski 80 henkilöllä. Syyskuussa Järviseudulla oli työttömiä työnhakijoita 590, heistä lomautettuja 72.

JÄRVISEUDULLA on paljon iäkkäitä työnhakijoita. Syyskuussa Evijärvellä oli 57 työtöntä, joista 24 oli yli 50-vuotiaita. Lappajärven 83 työttömästä 40 oli yli 50-vuotiaita. Alle 25-vuotiaita työnhakijoita oli Lappajärvellä 7, Evijärvellä ei yhtään. Evijärvellä lomautettuja oli syyskuussa 14 ja Lappajärvellä 15.

– Olemme ottaneet tyytyväisinä vastaan tiedon, että Majakka-hanke on saamassa jatkoa. Lappajärvi ja Evijärvi eivät kuulu kuntakokeilualueeseen, ja meille on tärkeätä voida tarjota kasvokkain tapahtuvia työllistymispalveluja kunnissamme jo tässä vaiheessa, sanoo Lappajärven kunnanjohtajan Sami Alasara.

HANKE voimaannutti ja rohkaisi asiakkaita. Tehdyssä palautekyselyssä Majakka-hanketta kiitettiin henkilökohtaisesta otteesta työvalmennuksessa. Asiakkaat antoivat hankkeelle arvosanaksi 8,8.  He kokivat voimaannuttavana sen, että heitä kuunnellaan ja heidän tilanteeseensa paneudutaan. Työvalmentaja auttoi viranomaisasioinnissa ja työnhaun asiakirjojen päivittämisessä. Joskus asiakas valmennustilanteessa löytää kokonaan uuden suunnan opintojen kautta. TE-toimisto tarjoaa tällä hetkellä suuren määrän erilaisia palveluita koulutuksista ammatinvalinnanohjauspsykologin palveluihin, joihin työvalmentaja on paneutunut, ja kykenee tarjoamaan niitä asiakkailleen.

Määräaikaiseen työhön työllistynyt asiakas totesi palvelupisteen läheisyyden olleen iso plussa.

– Ehdottomasti jatkoon tällainen palvelu.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.