Kauhavan yhtenäiskoulussa ja päiväkoti Hyppiksessä lähes 200 altistunutta — lisäksi keskustan liikkeissä asioineita pyydetään tarkkailemaan vointiaan

Kuva: Eija Pippola

PERJANTAINA 29.1. Kauhavalla tuli ilmi koronatartuntoja, joihin liittyi joukkoaltistuksia Kauhavan yhtenäiskoulussa sekä päiväkoti Hyppiksessä. 

Altistuneiden yhteismääräksi on tarkentunut 195 henkeä, sekä lapsia että aikuisia. 

Altistukset koskevat yhtenäiskoululla aamu- ja iltapäivähoitoa, yhdysluokkaa 1-2 sekä 4B- ja 5.-luokkia. Altistumista on tapahtunut myös muilla alakoulun luokilla yhteistunneista riippuen.

Hyppiksen osalta altistumiset koskettavat kahta päiväkotiryhmää. 

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on tavoittanut kaikki altistuneet tai heidän huoltajansa. Altistuneet on asetettu tartuntatautilääkärin määräyksellä 14 vuorokauden karanteeniin.

Kauhavan yhtenäiskoulun 1.–6. luokat siirtyvät kahdeksi viikoksi etäopetukseen.  

KOULUN ja päiväkodin lisäksi Kauhavalla on useita mahdollisia altistuspaikkoja.

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut seuraavissa paikoissa mainittuina ajankohtina:

19.1. Kauhavan helluntaiseurakunnan kirpputori, iltapäivällä kello 15 jälkeen. 

20.1. Kauhavan Lidl, noin kello 16. 

22.1. Kauhavan Kirkonkylän apteekki, iltapäivästä. 

23.1. Ylihärmän S-market, noin kello 15 aikoihin.  

26.1. Kauhavan Halpakauppa, noin kello 8–8.20. 

26.1. Kauhavan Lidl, noin kello 8–8.20. 

26.1. Kauhavan Halpa-Halli, noin kello 9.45–10.15. 

26.1. Kauhavan Tokmanni, noin kello 15–15.30 sekä kello 18.45–19.30. 

27.1. Kauhavan Kirkonkylän apteekki, noin kello 10 aikoihin. 

Kaikkia samaan aikaan tiloissa olleita pyydetään seuraamaan vointiaan 14 vuorokauden ajan mahdollisesta altistumisesta. 

Mikäli saat vähäisiäkään hengitystie- tai vatsaoireita (nuha, nenän valuminen, nenän tukkoisuus, kuume, kurkkukipu, kurkun karheus, vatsaoireet), ota viipymättä yhteys Kauhavan hyvinvointikeskukseen, p. 06 2412 4553 (ma‒pe kello 8‒15) ja 06 2412 4555 (iltaisin ja viikonloppuisin).

–Muistutamme vielä kuntalaisia, että vähäistenkin flunssaoireiden ilmaannuttua on tärkeää ottaa viipymättä yhteyttä omaan terveyskeskukseen, kuntayhtymän johtaja Piia Kujala sanoo.

Kauhavan hyvinvointikeskuksessa koronatestaus toimii myös viikonloppuisin.  

Testiin hakeudutaan ottamalla yhteyttä Kaksineuvoisen ajanvarausnumeroon.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta!

Tuhti lukupaketti

Viljami Kultalahti, 3, uskalsi rohkeasti mennä ottamaan pukilta karkkia. Viljamin mielestä joulussa on parasta lumikasat.

Joulun tunnelma saavutti Kortesjärven

JOULUPUKKI ehti kiireiltään käydä ilahduttamassa Kortesjärvenkin asukkaita 1. joulukuuta Kortesjärven torilla, kun Kortesjärven yrittäjät olivat

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Viljami Kultalahti, 3, uskalsi rohkeasti mennä ottamaan pukilta karkkia. Viljamin mielestä joulussa on parasta lumikasat.

Joulun tunnelma saavutti Kortesjärven

JOULUPUKKI ehti kiireiltään käydä ilahduttamassa Kortesjärvenkin asukkaita 1. joulukuuta Kortesjärven torilla, kun Kortesjärven yrittäjät olivat

Kaija Aro (vas.), Tuure Antila, Jaakko Niemistö, Leena Vainionpää, Emmi Niva, Teemu Hakala, Anu Ylinen ja Harri Ojanperä osallistuivat Kauhavan Keskustan syyskokoukseen.

Hakala johtaa Kauhavan keskustaa

KAUHAVAN Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous 2023 pidettiin maanantaina 27. marraskuuta Alahärmän palvelutoimistolla. Vuoden 2023 väistyvä puheenjohtaja

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.