Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä viikonvaihteen koronatilanne rauhallinen

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 45 tartuntaa (ilmaantuvuus 23,3/100 000 asukasta). Viimeisen viikon aikana sairastuneista 72 % oli karanteenissa olevia. Tartun-noista 55 % on saatu perhepiiristä ja kavereilta ja yksityistilaisuuksista saatujen tartuntojen osuus oli 18 %. Epäselväksi tartuntojen lähde jäi vain prosentissa tartuntoja.

Osastohoidossa on tällä hetkellä yhteensä kuusi koronapotilasta, joista valtaosa Ilmajoen terveyskeskuksessa. Koronakuolemia on alueella kaikkiaan 20.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 89 304. Eilen tutkittiin 200 näytettä. Positiivisten näytteiden osuus viimeisen viikon aikana otetuista näytteistä on 0,8 prosenttia.

Viimeaikaiset lisätutkimukset osoittavat, että virusvarianttien osuus tartunnoista on kasvava. UK-variantti näyttää olevan vallitseva koronavirusmuoto Etelä-Pohjanmaalla. Tänä vuonna todetuista tartunnoista sata on osoittautunut varianttien aiheuttamaksi. Kaksineuvoisen alueelta on löytynyt ryvästymä myös Etelä-Afrikan virusvarianttia. Toistaiseksi tähän liittyviä tartuntoja on todettu 16. Onnistuneen tartunnanjäljityksen ansiosta tartuntaketju näyttäisi sammuvan.

Mainos

ETELÄ-POHJANMAAN Nyrkki kokoontui 22. maaliskuuta.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on ollut pandemian kiihtymisvaiheessa 27.11.2020 lähtien. Nyrkki ei tehnyt muutoksia maaliskuun loppuun saakka voimassa oleviin suosi-tuksiin. Myös Aluehallintoviraston antama 10 henkilön kokoontumisrajoitus tilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin on voimassa 31.3.2021 saakka.

Etelä-Pohjanmaan tartuntatilanne on pysynyt vakaana viimeiset kolme kuukautta. Hyvä tilanne johtuu väestön vastuullisesta toiminnasta, aktiivisesta koronatestiin hakeutumisesta sekä suosituksiin ja rajoituksiin sitoutumisesta.

Nyrkki kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen perjantaina 26.3.2021 arvioimaan koronatilannetta tarkemmin. Kiihtymisvaiheesta perustasolle siirtymistä arvioidaan tartuntojen ilmaantuvuuden, positiivisten näytteiden osuuden, tartunnanjäljityksen toteutumisen ja sairaalahoidon tarpeen perusteella. Arvioinnissa otetaan huomioon myös pääkaupunkiseudun ja lähimaakuntien tartuntatautitilanne.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.