Etelä-Pohjanmaan koronarokotukset etenevät muun maan tahdissa

Sairaanhoitopiirin mukaan sairaalahoidossa on muutamia koronaviruspotilaita.

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu yhteensä 20 koronavirustartuntaa (ilmaantuvuus 10,4 /100 000 asukasta).

Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on pysynyt rauhallisena, mutta erityisesti Keski-Pohjanmaan siirtyminen leviämisvaiheeseen on huolestuttavaa. Pendelöintiä maakuntien välillä tapahtuu kuitenkin paljon.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 108 312. Eilen, 18.5.2021, tutkittiin 465 näytettä.

-Rokotukset alueellamme ovat edenneet samaan tahtiin kuin maassa keskimäärin. Tähän mennessä on rokotettu 73 237 eteläpohjalaista eli 38,1 prosenttia alueen väestöstä. Toisen annoksen on saanut 5,5 prosenttia väestöstä.

Seuraava koronatilannetta koskeva tiedote annetaan maanantaina 24.5.2021 kello 16.00 mennessä, Nyrkin kokoukseen jälkeen.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.