Etelä-Pohjanmaa palaa pandemian perustasolle

Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on kääntynyt parempaan. Aluellinen yhteistyöryhmä Nyrkki linjasi kokouksessaan 27.9.2021 Etelä-Pohjanmaan siirtyvän perustasolle.

Menneellä viikolla todettiin 28 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on 1537. Tartunnat tulevat nyt enimmäkseen perhepiiristä, tuttavilta, ravintoloista ja yökerhoista.

Positiivisten koronatestien osuus 1,5 prosenttia. Joukkoaltistumisia todettiin ravintoloissa, yökerhoissa, lukiossa ja työpaikoilla. 39 prosenttia sairastuneista oli jo karanteenissa.

Valtaosa koronatartunnoista todetaan rokottamattomilla ja uuden testausstrategian myötä testimäärät ovat laskeneet.

69,8 prosenttia eteläpohjalaisista on saanut 1. rokotuksen ja 56,8 prosenttia myös 2. rokotuksen. Koko Suomessa 73,7 prosenttia on saanut 1. rokotuksen ja 60,7 prosenttia myös 2. rokotuksen.

Eniten tartuntoja todettiin 10-19 –vuotiailla (47) ja seuraavaksi eniten 20-29 –vuotiailla (30) ja 40-49 –vuotiailla (21).

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä yli 159 000 kappaletta. Keskimääräinen viive pyynnöstä tulokseen 9,7 tuntia.

Perustasolle siirtymisen myötä Nyrkki muutti maskisuosituksen perustason suosituksen mukaiseksi ja etätyösuosituksen lokakuun alusta alkaen hybridimalliseksi. Lokakuun alusta suositellaan työpaikoilla hybridimallia, jolloin esimerkiksi puolet henkilöstöstä on lähityössä kerrallaan, jos se työn luonteen puolesta on mahdollista työnantajan harkinnan mukaisesti.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Korven tilan isäntä Mika Korpi ja Simmental-sonni Rocky.

Eläinten hyvinvointi ennen kaikkea

KORVEN tila sai 6. joulukuuta Kortesjärven Yrittäjien juhlassa Vuoden Yrittäjä -tunnustuksen.

–Tilallamme on vanha tilakyltti, jossa

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta!

Tuhti lukupaketti

Vimpelin Veto

Veto taipui karhuluolassa

PeKa-Veto 89-61 (53-33) Vimpelin Veto kärsi tappion naisten Korisliigassa Kotkan Peli-Karhujen vieraana. Veto joutui otteluun

Karikkolaisia joulutunnelmissa: Antti Purola, Katja Kujala, Kaisa Perälä ja Maija Perälä.

Karikko laulaa taas joulutunnelmaa

KULTTUURIYHDISTYS Karikko ry:n perinteisiin kuuluu joululaulukierros Lappajärven palvelukodeissa. Tänä vuonna on vuorossa seitsemäs kerta: koronan

Kortesjärven Järvi-Veikkojen perinteinen Kortesjärven Joulu -lehti on ilmestynyt.

Kortesjärven Joulu on ilmestynyt

KORTESJÄRVEN Järvi-Veikkojen julkaisema Kortesjärven Joulu-lehti on ilmestynyt. Tämän vuoden lehti on jo 35. vuosikerta! Tuhti

Vimpelin Veto

Veto taipui karhuluolassa

PeKa-Veto 89-61 (53-33) Vimpelin Veto kärsi tappion naisten Korisliigassa Kotkan Peli-Karhujen vieraana. Veto joutui otteluun

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.