Elämänmakuista runoutta Evijärveltä

Leena Förstin (vas.) ja Carita Surma-ahon uusien runokirjojen julkistamistilaisuus on lokakuun viimeinen päivä.

EVIJÄRVELÄISET Carita Surma-aho ja Leena Försti ovat molemmat saaneet valmiiksi uudet runokirjansa.

Surma-ahon kirjan nimi on Rakkauden ikuinen sävel ja Förstin Kävelin sinua vastaan ja hymyilin. Yhteinen julkistamistilaisuus molemmille kirjoille pidetään Evijärven kirkonkylän koulun auditoriossa lokakuun viimeinen päivä kello 13.30. Maksuton tilaisuus alkaa koululaisten kahvibuffetilla.

SURMA-AHO on aiemmin julkaissut Tuulen sävel -nimisen hengellisen runokirjan vuonna 2006, Valon säveliä -nimisen CD:n vuonna 2013 ja Rakkaudella elämästä -CD:n vuonna 2019. Nyt julkaistava kirja käsittää ”elämänrunoja matkan varrelta”.

–Usein elämän kipu- ja taitekohdat saavat ihmisen punnitsemaan elettyä elämää, ja katse alkaa kääntyä omaa sisintä kohti. Elämän aarrearkusta saattaa löytyä itselle tuntemattomia alueita, jotka vaativat esiintuloa, hän kertoo.

Hänelle noin kävi 20 vuotta sitten, kun hän sairastui.

–Ajatus, että elämä voi päättyä tähän, toi totuuden hetken kasvojen eteen ja avasi luovuuden virran, hengelliset runot ja laulut.

Hän uskoo, että moni lukija voi samaistua hänen runoihinsa.

–Elämähän on tragediaa ja komiikkaa rakkaudella höystettynä, hän pohtii. –Ihminen ei tule valmiiksi, vaan on oltava armollinen itselleen ja annettava aikaa kasvulle. Koen, että joka päivä oppii jotain uutta.

Enin osa kirjan runoista syntyi parin vuosikymmenen aikana, mutta tuoreimmat runot ovat kahden vuoden takaa.

–On ollut jo pitkään tarkoitus laittaa ne kansiin. Sysäys siihen tuli vuosi sitten, kun Leenan kanssa luimme runojamme toisillemme. Silloin päätimme, että nyt kumpikin laittaa oman kirjan ja julkaistaan ne yhdessä.

FÖRSTI työskenteli alakoulun opettajana Evijärven yli 30 vuoden ajan. Nykyisin hän on eläkkeellä.

60-luvulta lähtien hän on kirjoittanut runoja, joita on julkaistu Opettaja-lehdessä, Järviseudun joulu -lehdessä ja Järviseudun runoilijoiden yhteisissä teoksissa.

Hänen runonsa käsittelevät nuoruutta, opettajuutta ja erilaisia elämäntapahtumia syntymästä kuolemaan.

–Ne ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Kirja on jaettu neljään vuodenaikaan, jotka kuvaavat ihmiset elinkaarta lapsuudesta nuoruuden ja keski-iän kautta vanhuuteen, hän kertoo.

–Kirja on yhden ihmisen elämäntarina iloineen ja suruineen. Ehkä lukija löytää jotakin yhteistä. Ehkä näin saamme voimaa toinen toisistamme, tukien näin toinen toistamme — sillä elämä on lahja ja rakkaus suurin voima.

Försti naurahtaa, että häntä pelottaa esittää runojaan julkisesti, mutta Surma-ahon esiintymiskokemus rohkaisee häntäkin palaamaan lavoille.

–Olen esittänyt runoja koko elämäni, pikkutytöstä saakka koulussa ja kaikenlaisissa kissanristiäisissä, ja aikuisenakin, mutta sitten yhtäkkiä sille tuli stoppi. Ajattelin, että nyt on esitykset esitetty. Aina, kun seisoin ihmisten edessä, ajattelin että onkohan tukka hyvin, miten vaatteet ovat päällä, mitä he näkevät minusta. Nyt he ensimmäistä kertaa näkevät sisälleni: mitä mä ajattelen.

JULKISTAMISTILAISUUDESSA kuullaan esitys, joka perustuu molempiin runokirjoihin. Mukana on myös Surma-ahon ja Förstin kirjoittamia lauluja, joita esittää Posidivas-kuoro Satu Lumiahon sovituksella.

Mukana on esimerkiksi yksi Surma-ahon kappale, jonka hän oli lähettänyt Eläkeliiton 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä järjestettyyn sävellyskilpailuun. Kappale löytyy Eläkeliiton Duurit, jatsit ja sottiisit -laulukirjasta.

Försti puolestaan teki lauluja yhdessä alakouluikäisten oppilaidensa kanssa ollessaan vielä työelämässä. Niitä koottiin aikoinaan kolmisenkymmentä kappaletta käsittävä kirjanen.

–Olemme todella iloisia, että Satu ja kuoro ottivat laulumme työn alle, Surma-aho sanoo.

MOLEMPIA kirjoja voi ostaa joko julkistamistilaisuudessa tai muuten suoraan kirjoittajilta tai valokuvausliike Pesoselta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.