Soini jarruttaa Geopark-hanketta: “Kunnanhallitus epäili, saadaanko rahalle riittävästi vastinetta”

Julkaistu:

Kategoria:

,

–Syitä päätökseen on useita. 7 500 euroa on Soinin kokoiselle kunnalle paljon, enemmän kuin normaali vuosittainen markkinointibudjettimme. Kunnanhallitus epäili, saadaanko rahalle riittävästi vastinetta, valotti asiaa kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi.

Geopark-hankkeeseen osallistumista ei kuitenkaan ole täysin suljettu pois. –Mahdollisesti voimme olla mukana jollakin muulla mallilla. Jatkosta käydään keskusteluja muiden kuntien kanssa. Onhan hanke tällä hetkellä osittain keskeneräinen, kun katsoo Geopark-toimikunnan huomioita. Siksikin tämä sopimus näyttäytyi liian isona sitoumuksena.  

KOKOUKSESSA peruttiin aiempi Pesolan tuulivoima-aluetta koskeva kaavoituksen aloittamispäätös Suomen Hyötytuuli Oy:n aloitteesta. Käsittelemättä jätettiin sen vuoksi myös kyseistä päätöstä koskeva oikaisuvaatimus, jossa edellytettiin yrityksen maksavan kaavoituksen kulut kokonaisuudessaan sekä todettiin, että tuulivoima-alueen pohjoisosa on maakotka-aluetta.

Osayleiskaavan laatimisen aloitus hyväksyttiin Suomen Hyötytuuli Oy:n uuden aloitteen pohjalta. Kunnanhallitus hyväksyi kunnan ja Suomen Hyötytuuli Oy:n välisen kaavoitussopimuksen, jossa yritys vastaa kaikista kaavoituksen ulkopuolisista konsulttikustannuksista sekä korvaa kunnalle myös muut kaavoituksesta aiheutuvat kulut. Yritys suunnittelee noin 7–8 yksikköteholtaan 7–8 MW tuulivoimalan rakentamista Soinin Pesolaan.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.