Lasten taideleirien monipuolinen tarjonta ihastuttaa – ensimmäiset ilmoittautumiset otettu vastaan jo heti alkuvuodesta

Linda Huhtaluhta muistuttaa lapsia, että kahden renkaan pyörittäminen voi vaatia hieman harjoittelua.
Linda Huhtaluhta muistuttaa lapsia, että kahden renkaan pyörittäminen voi vaatia hieman harjoittelua.
Linda Huhtaluhta muistuttaa lapsia, että kahden renkaan pyörittäminen voi vaatia hieman harjoittelua.
Linda Huhtaluhta muistuttaa lapsia, että kahden renkaan pyörittäminen voi vaatia hieman harjoittelua.
JÄRVILAKEUDEN kansalaisopisto järjestää myös tänä vuonna useita taideaiheisia leirejä, yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Kortesjärven Purmojärvellä pidettävä taideleiri on jo perinteeksi muodostunut ja sen alkamista odotetaan kovasti. Lapsia otetaan leirille neljäkymmentä ja määrä tulee täyteen aina. Leiriläisiä tulee aina ympäri maakuntaa.
Leirin satoa.
Leirin satoa.

– Taideleirejä on pidetty ainakin kaksikymmentä vuotta, aina samaan ajankohtaan. Tämä on tarkoituksella ajoitettu alkamaan heti koulujen loppumisen jälkeiselle viikolle. Silloin ei vielä ole välttämättä kaikilla vanhemmilla lomaa, niin hekin ovat tykänneet, kun on lapsille jotain mieluista tekemistä turvallisessa ympäristössä, kertoo Härmänmaan 4H -yhdistyksen toiminnanjohtaja Kirsi Siltamäki

Siltamäki sanoo, että suuren kokonaisuuden järjestäminen ottaa aikaa. Suunnittelu aloitetaankin aina heti vuodenvaihteen jälkeen.  

– Työpajoja on neljä eri ryhmää: videokuvaus, sirkus, tanssi ja kädentaidot. Lapset on jaettu ryhmiin ja viikon jokainen ryhmä kiertää kaikki työpajat. Yhdessä työpajassa ollaan aina yksi päivä. Perjantai on varattu yhteiselle ohjelmalle. 

LEIRIPÄIVÄ alkaa aina yhteisellä kokoontumisella salissa. Tänään on vuorossa mopoautoleikki, joka saa aikaan naurun tirskahduksia salissa. 

– En oo ikinä ennen leikkinyt, että olisin mopoauto, hekottelee joku lapsista ääneen. 

Leikin jälkeen leiriläiset jakaantuvat omiin ryhmiinsä ja siirtyvät kukin oman työpisteensä ääreen.  

Sirkusryhmän vetäjä Linda Huhtaluhta siirtyy pihalle ryhmäläisten kanssa ja lapset istuvat maahan kuuntelemaan päivän teeman. Ympäröivät pihalaatoituksen taideteokset edelliseltä päivältä muistuttavat siitä, että Purmojärven rantahallin ympäristö on nyt pyhitetty luovuudelle ja itseilmaisulle.  

Ennen harjoitteluita Huhtaluhta näyttää mallia, kuinka saa pyöritettyä kahta rengasta yhtä aikaa. Tekniikkaa täytyy hieman harjoitella. 

Videokuvausryhmästä on saapunut leiriläinen paikalle kuvaamaan työpajojen tapahtumia. 

– Suvipäiville olisi tarkoitus tuoda leirin tuotoksia kaikkien nähtäväksi. Videoista tehdään kooste ja taideteoksia ja muuta leirin antia tuodaan näkyville myös, kertoo videokuvausryhmän vetäjä Tomi Saarijärvi. 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.