Veneenlaskupaikkoja ja turvallisuusohjeita Ääniaalloilla-kävijöille

Kuva viime vuoden tapahtuman striimistä.
Kuva viime vuoden tapahtuman striimistä.
Kuva viime vuoden tapahtuman striimistä.
Kuva viime vuoden tapahtuman striimistä.

JOKAKESÄISEKSI perinteeksi tähtäävä, ikärajaton ja ilmainen Ääniaalloilla-musiikkifestivaali järjestetään Kortesjärven Purmojärven Näkinkallion uimarannan tuntumassa 23.7.

Kuten aiemminkin, keikkoja voi katsella niin maalta kuin vesiltä. Rantaan rajataan vesialue, jossa moottoreiden käyttö on kielletty.

–Pyydämme erityistä varovaisuutta myös erityisesti Näkinkallion veneenlaskupaikalla ja tapahtuma-alueen rantavesillä liikuttaessa, sillä paikalla on todennäköisesti myös paljon lapsia kevyemmillä kulkuneuvoilla, kuten uimapatjoilla ja sup-laudoilla, sanoo Kortesjärven kulttuurin arvostajat ry:n puheenjohtaja Jani Kielinen.

Yleisiä veneenlaskupaikkoja löytyy kolme: Näkinkallio (Laukkosentie41, 62470 Purmojärvi), kivisilta (Saarentie, 62470 Purmojärvi) ja Purmojärven nuorisoseura (Förstintie, 62470 Purmojärvi).

Tapahtuman aikana vesillä liikkumista valvoo palokunnan pintapelastusyksikkö, mutta kaikkein parhaiten tapahtuma pysyy turvallisena, kun kaikki pitävät huolen itsestään ja ottavat huomioon myös muut vesillä liikkujat.

–Olemme jälleen toivoneet Ääniaalloille lämmintä ja tyyntä säätä, ja uskomme tämän toteutuvan, joten kannattaa myös huolehtia nesteytyksestä ja ravinnosta. Alueelle tulee vesipisteitä ja Kortesjärven kulttuurin arvostajat ry:n infopisteeltä on ostettavissa pientä purtavaa ja alkoholittomia virvokkeita. Rantahallin puolelta löytyy 4h-nuorten kesäksi perustama kioski, josta myydään muun muassa makkaraa ja virvokkeita. Muistakaa käydä tukemassa reippaita nuoria yrittäjiä, Kielinen sanoo.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.