BA.5-variantti valtaviruksena Etelä-Pohjanmaalla — neljännet rokotukset aloitettu

EVANKELISIA kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
Evankelisia kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
EVANKELISIA kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
Evankelisia kesäjuhlia vietetään 5.–6.8. Ilmajoella.
Kesäkuu oli koronan suhteen rauhallinen, mutta heinäkuussa tilanne lähti heikkenemään. PCR-testillä todettujen tartuntojen määrä kaksinkertaistui (kesäkuussa 1095 tartuntaa, heinäkuussa 2323 tartuntaa). Myös sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on lisääntynyt merkittävästi.

ALUEEN kunnat ovat aloittaneet THL:n suosituksen mukaisesti neljännet koronarokotusannokset riskiryhmille sekä 60 vuotta täyttäneille.

Kesäkuu oli koronan suhteen rauhallinen, mutta heinäkuussa tilanne lähti heikkenemään. PCR-testillä todettujen tartuntojen määrä kaksinkertaistui (kesäkuussa 1095 tartuntaa, heinäkuussa 2323 tartuntaa). Myös sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on lisääntynyt merkittävästi.

Sekvensointitulosten perusteella voidaan todeta, että Omikron BA.5 -variantti on noussut kesän aikana valtavirukseksi myös Etelä-Pohjanmaalla.

Viime viikolla todettiin 434 tartuntaa. Ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköissä on jälleen epidemioita eri puolilla maakuntaa. Myös koronakuolemia todetaan viikoittain.

Positiivisten tulosten osuus on kuitenkin jonkin verran laskenut edellisviikosta. Koulujen alun vaikutus koronatilanteeseen nähdään lähiviikkoina.

Mainos

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on antanut suosituksen neljänsistä koronarokoteannoksista yli 18-vuotiaille riskiryhmiin kuuluville sekä 60 vuotta täyttäneille. Alueen kunnissa rokotukset näille ryhmille on jo aloitettu.

9.8. kokoontunut Nyrkki ei tehnyt muutoksia suosituksiinsa.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla www.epshp.fi/korona

Nyrkin suositukset luettavissa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sivuilta www.epshp.fi/nyrkki

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.