Verho- ja Mattotalo 20 vuotta – ”Kiitollinen saa olla jokaisesta vuodesta”

Verho- ja mattotalo Lappajärvi Taina Kangas
Taina Kangas haaveilee jo uutta sävyä heille suunnitellusta juhlavuoden kankaasta "Pala taivasta".
Verho- ja mattotalo Lappajärvi Taina Kangas
Taina Kangas haaveilee jo uutta sävyä heille suunnitellusta juhlavuoden kankaasta "Pala taivasta".
YKSILÖLLINEN asiakaspalvelu ei ole itsestäänselvyys, mutta Verho- ja Mattotalolle se on ollut sydämen asia jo kaksikymmentä vuotta. Vakiintunutta asiakaskuntaa riittää yli kuntarajojen niin asukkaista kuin lomalaisistakin.

–Moni asiakas on tullut sanomaan, että heillä on vieläkin käytössä vaikkapa vuosia sitten ostetut verhot tai matto. Se kertoo siitä, että valinta on ollut onnistunut ja materiaali laadukasta. Parhaamme mukaan avustamme asiakasta valinnoissa. Palveluun kuuluu myös se, että tuotetta voi käyttää kotona sovitteilla, jolloin on helpompi nähdä istuvuus ympäristöön. Onnistunut valinta on jo luonnostaan ekologinen, kun tuote palvelee vuodesta toiseen, kertoo kauppias Taina Kangas. 

Hän kertoo ottaneensa ohjat äitinsä perustamasta Verho- ja Mattotalosta vuonna 2011. Kasvu yrittäjyyteen ja alaan on saattanut kuitenkin alkaa jo pikkutyttönä.  

–Pienestä asti olen seurannut äidin työntekoa. Äiti ompeli muun muassa vaatteita ja turkkeja. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan vaatetusalaa ja 2000-luvulla valmistuin ammattikorkeakoulusta artenomiksi, sanoo Kangas.  

20 vuoteen mahtuu monenlaisia vaiheita. Kaikki mitä maailmalla tapahtuu, vaikuttaa kaupankäyntiin. Hiljaisina aikoina saa ”hengähtää ja on aikaa miettiä”, äidiltä saatujen oppien mukaisesti. Elinkeinoelämänkin näkökulmasta oman yrityksen merkitystä on tullut pohdittua, joskus enemmän, joskus vähemmän. 

Mainos

–Onhan se mukava voida tarjota alueelle palvelua, josta hyötyy useampi toimija. Esimerkiksi meillä käyvät edustajat yöpyvät usein Kivitipussa. Joskus asiakkaita tulee pitkänkin matkan päästä Lappajärvellä käymään ja he saattavat hoitaa useammankin asian samalla kerralla. Lähialueella ei ole vastaavaa palvelua ja asiakkaita käy jopa lähimmistä isoista kaupungeista, esimerkiksi Kokkolasta asti.  

Olen myös pohtinut, että me olemme yksi pieni osa sitä kokonaisuutta, joka yhdessä muiden toimijoiden kanssa ylläpitää alueen käsityöläisyyttä. On hienoa olla osa tätä ja jättää jälkensä käsityön perinteeseen, sanoo Kangas.  

KESKUSTELUSTA välittyy vahva kiitollisuus henkilökuntaa ja asiakkaita kohtaan. Mitään ei pidetä itsestäänselvyytenä.  

–Maailma muuttuu ja meidän on muututtava siinä mukana. Kaikista hetkistä pitää ottaa parhaat puolet esille, silloin on asiat parhaimmillaan. Kun asiakas vielä lähtiessään kääntyy ovelta huikkaamaan, että kiitos hyvästä palvelusta, tietää tehneensä jotain oikein, sanoo Kangas. 

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.