Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve lisääntynyt merkittävästi

Rauhallisen loppukesän jälkeen tartuntamäärät ovat lähteneet syyskuussa kasvuun.

Koronatilanne Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on heikentynyt syyskuun aikana. Sama suunta on nähtävillä myös koronaviruksen jätevesiseurannassa.

Erikoissairaanhoitoa vaativia potilaita oli syyskuun lopulla yli puolet enemmän kuin syyskuun ensimmäisellä viikolla.

Osa potilaista tulee sairaalaan esimerkiksi heikentyneen yleiskunnon vuoksi, ja tutkimuksissa korona todetaan yhtenä löydöksenä. Osa potilaista sen sijaan on hoidossa nimenomaan vaikeiden koronaoireiden vuoksi. Myös teho-osastohoitoa tarvitaan edelleen.

Valtaosa, yli 85 prosenttia, keskussairaalassa hoidettavista koronapotilaista on yli 60-vuotiaita.

Mainos

Maanantaina 3.10. Seinäjoen keskussairaalassa oli yhteensä 22 koronapotilasta. Maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla oli yhteensä 53 koronapotilasta.

3.10. kokoontunut Nyrkki ei tehnyt muutoksia suosituksiinsa.

Koronatilannetta ja alueen rokotustilannetta voi seurata sairaanhoitopiirin koronasivustolla.

Nyrkin suositukset luettavissa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sivuilta.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.