Evijärvi jakoi kehittämisrahaa

EVIJÄRVI päätti tänä syksynä tukea kylien kehittämisrahalla yhdeksää kohdetta. Tukia myönnettiin yhteensä 11 997,75 euroa.

Evijärven Urheilijat sai 3 380 euroa painiharrastustoiminnan aloittamiseen. Kerttuan kalastuskunnalle annettiin 800 euroa Kerttuanjärven niittoon ja polttoainekustannuksiin. Kivijärven kyläyhdistykselle myönnettiin 800 euroa uimarannan laiturin pintalaudoituksen uusimiseen.

Jokikylän kylätalon jahtilavan jäädytysjärjestelmään annettiin 2217,75 euroa. Inankylän nuorisoseuran astiaston ja grillin hankintaa tuettiin 1 000 eurolla. Evijärvi-seura sai myös 1 000 euroa esiintymislavan suunnittelu- ja pohjatöihin.

Särkikylän kyläseura haki ja sai 1 000 euroa Valkjärven uimarannan tien ja parkkipaikan kunnossapitoon sekä toiset 1 000 euroa ulko-oven ja valaistuksen hankintaan. Evijärven metsästysyhdistyksen 75-vuotisjuhlan järjestelykuluja katettiin 800 eurolla.

Mainos

EVIJÄRVEN kunta ostaa työpaja Kieppiksen toiminnan Kauhavan kaupungilta 1.11.2022 alkaen. Kauhavalaisen Junkin ja evijärveläisen Kieppiksen työpajojen pyörittäminen on ollut Kuntayhtymä Kaksineuvoisen vapaaehtoisesti hoitama tehtävä, mutta kun hyvinvointialueet aloittavat toimintansa ensi vuoden alusta, siirtyy työpajatoiminta liiketoimintasiirtona Kaksineuvoiselta Kauhavan kaupungille.

KUNNANHALLITUS esittää, että Oy Alholmens Kraft Ab:n Niivilänniityn turvetuotantoalueen ympäristölupaa koskenut valitus hylätään.

ENERGIAKRIISIN takia kunnanhallituksessa oli esillä sähkön säästäminen. Evijärven kunnalla on kiinteähintainen sähkösopimus vuoden 2023 loppuun saakka, joten kunnalla ei ole tällä hetkellä välitöntä tarvetta energian säästämiselle hintojen nousupaineen vuoksi. Kunnanhallitus kuitenkin edellyttää hallintokuntia tarkastelemaan toimialoillaan kriittisesti energiankulutusta ja tekemään mahdollisuuksien mukaan toimia energian säästämiseksi — kuitenkin siten, että säästötoimilla saavutettava hyöty ei kohtuuttomasti aiheuta haittaa tai heikennä tarjottua palvelua.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.