Murrepakina: Poikimahalavaus

Marja-Liisa Rentola muistelee.
Marja-Liisa Rentola muistelee.
Marja-Liisa Rentola muistelee.
Marja-Liisa Rentola muistelee.

Pyhänä mennää sitte koko perhe kirkkoo, nii oli päätetty isännä ja jäläkikasvu kans. Yhe lehmä poikimine askarutti kuitenki, ei ikkää tiijjä keretäänkö, ei ne uvellu meijjä kulukuja.

Kurkkasi varmuuvev vuoks vielä naveta ovesta enne lähtöä, siellä se kysseine lehmä oli alkanu hikkoilla ja ähkiä. Vespääki oli näkyvillä. ”Mite herti tähe näitä jalakoja o näi monta iha siki soki,” isäntä tuumas kätilö hommissa. ”Vasikoita taitaa olla usseimpia ja toine o takajalat eellä”. ”Kuha ei nousis uuvestaa ja alkas pouvvaamaa eestaas.”

Ei nousu oli nii uuvuksissa. Siinä oliki värkkäämistä mistä jalosta vejetää.  Yhet takajalat eellä ja vejetää toe teolla. Nyt se mulujahti muttei inahtanukkaa. Isäntä hairas takajalosta ja nosti ilimaaa, minä puhisti sieraimet limasta. Röörit o auki saatava. Sillo se vasikka henkäs, hilikulla oli sen elämälanka. Kiires siinä tuli saaha toineki elävänä.

Poikimise jäläkee pittää lehmä saaha nuosemaa nelijälle jalalle mahollisimma pijjaan. Ei inahakkaa, vasikat justii jakso nuolla puhtaaks. Elläilääkäri kävi rohtojesa kans. Sitte alako se veivaamine, lehmä kääntö puolelta toiselle joka nelijä tunni päästä. Vasikoille sai maijjo vetästyä kahesta vetimestä aina lehmä pyöräytykse jäläkee. Ternimaitoa niijje o hyvä saaha.

Monta päivää ja yötä rampattii, väännettii ja käännettii. Välillä lehmä yrittää tosissaa ylös, tuettii minkä kyettii mutta rojahtaa samantie. Vaikka mite sitä maaritteli, harijas ja taputteli mikkää ei tehonnu kahto vaa murheellisena.

Tuli het totine paikka ettee, meijjä o luovutettava. Este hyvästeli lehmä, hairasi polokupyörä. Vilikasi taakseni ku sairasauto kurvas pihhaa. Virsula lenki polokasi silimät veskalijamella, en ees etteeni meinannu nähä. Oja pientareelle jäi oottamaa millo se itika auto hurrauttaa ohi.

Aikai päästä sai mieleni tassaantumaa ja ryntäsi tyhjää partta kahtomaa.

Sitte tapahtu se melekone yllätys. Isäntä tuloo suu mesigillä ja huikkaa: ”Tuus kahtoo heinälao ove ettee oli hojaantunu tämä lehmä jonka piti ampua.” Oli se imehtelyn aihe. ”Oli se merkin kumma paikka, sairasauto kulujettaja haki pyssy ja juuri ku oli painamassa liipasinta lehmä tuli pokapäälle. Väkiste, hätimite pääs jalollee. Keräs voimasa ja nous pystyy. Ampas ylös, nelistää hoiperelle ku humalaine naveta ympäri ja rojahti tuoho.” Voi mite elläi voi olla viisas, siitä se hissuksee alako riskaantua. Vuosia oli meijjä parraita lypsäviä.

Marja-Liisa Rentola

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.