Lapset pitivät hauskaa Evijärven tekojäällä

Päivän aikana luisteltiin mm. Onni-oravan opastuksella.
Päivän aikana luisteltiin mm. Onni-oravan opastuksella.
Päivän aikana luisteltiin mm. Onni-oravan opastuksella.
Päivän aikana luisteltiin mm. Onni-oravan opastuksella.
Kaiken tasoisille luistelijoille suunnatun ilmaistapahtuman ohjelmassa oli hauskanpitoa jäällä musiikin tahdissa.

EVIJÄRVEN tekojäällä toteutettiin lauantaina 3.12. luistelupäivä.

Kaiken tasoisille luistelijoille suunnatun, kahden tunnin mittaisen ilmaistapahtuman ohjelmassa oli hauskanpitoa jäällä musiikin tahdissa.

Maskottien Onni-oravan ja Apsi-apinan johdolla muun muassa pujoteltiin esteiden läpi sekä yritettiin limboa riman alitse pudottamatta sitä. Sen lisäksi esimerkiksi vedettiin köyttä, tanssittiin ja luisteltiin kilpaa. Lopuksi osallistujille tarjottiin kaakaot ja glögit.

Lapsia oli luistelemassa parikymmentä — osalta luistelu kävi jo vanhastaan, muutama oli vielä sen ikäisiä, että he tarvitsivat kirjaimellisesti vanhemman tukea.

Osuuskauppa KPO järjestää tulevan vuoden aikana useita samanlaisia tapahtumia muissakin Keski-Pohjanmaan pienissä kunnissa, kertoi päivää toteuttamassa ollut Lauri Paalasmaa The Fiilis Makers -ryhmästä. Hänen lisäkseen siihen kuuluvat Fanny Juvonen ja Simo Suopanki.

–Tällainen tekojäärata pienellä paikkakunnalla on ihan huikea osoitus siitä, että täällä halutaan liikuttaa koko väestöä fiksulla tavalla ja, mikä hienointa, ulkoilmassa, Paalasmaa sanoi.

Limbo-kisaa Onni-oravan ja Simo Suopangin valvonnassa.
Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.