Vimpelissä varaudutaan jo suunnitelmavuosiin, vaikka ensi vuodelle odotetaan plussaa

Nuorisotalon ulkosivun kunnostukseen on varattu rahaa ensi vuodelle. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Nuorisotalon ulkosivun kunnostukseen on varattu rahaa ensi vuodelle. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Nuorisotalon ulkosivun kunnostukseen on varattu rahaa ensi vuodelle. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Nuorisotalon ulkosivun kunnostukseen on varattu rahaa ensi vuodelle. Arkistokuva: Suvi Hosionaho.
Vimpelin valtuusto hyväksyi talousarviosuunnitelman kahden äänestyksen jälkeen.

VIMPELIN kunnanvaltuusto hyväksyi 19. joulukuuta ensi vuodelle 675 252 euroa positiivisen talousarvion.

–Neljättä vuotta oltaisiin plussan puolella, jos ensi vuoden talousarvio näin toteutuu. Tämän vuoden talous tulee toteutumaan talousarvion mukaisena tai hieman parempana, verotuloja näyttäisi tulevan arvioitua enemmän, totesi talous- ja hallintojohtaja Seija Kinnunen.

–Suunnitelmavuosille on kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä. Kunnallisverotulot romahtavat, myös yhteisöverotuloihin tulee leikkausta. Valtionosuuksiin ja -rahoitukseen on odotettavissa laskua.

Kunta varautuu korkomenojen kasvuun, järkeistää kiinteistöjensä energiankulutusta ja yhdenmukaistaa rakennusvalvonnan sekä verottajan tietoja kiinteistöverojen perimiseksi oikeansuuruisina.

Talousarviokeskustelussa Jukka-Pekka Uusitupa (ps.) esitti Aapiskujan koulun kellarin remontointiin kolmena vuonna 70 000 euron määrärahaa, joka olisi katettu poistamalla maanostoon varatut määrärahat sekä tarvittaessa lainanotolla. Hän kritisoi sitä, että hybridikeskuksen rakentamisen myötä kaikki muu uudisrakentaminen jää tekemättä ja peräsi varasuunnitelmaa koulujen osalta. Markku Lapinkorpi (Haloo) kannatti, mutta esitys jäi äänestyksessä pohjaesityksen jalkoihin. Pasi Sova (Haloo) esitti niin ikään Lapinkorven kannattamana 20 000 euron määrärahaa yksityisteiden suolaukseen, minkä valtuusto hyväksyi.

Kunta investoi ensi vuonna 1,62 miljoonaa euroa, josta maan hankintaan 100 000, kaavoitukseen 30 000, sähkö/hybridiauton hankkimiseen 50 000, jääntekokoneeseen 21 000, yhteiskoulun keittiön kylmälaitteisiin 30 000 sekä hybridikeskuksen suunnittelun aloittamiseen 100 000 euroa.

Peruskorjauksiin on kirjattu muun muassa entisen Osuuskaupan julkisivuun 100 000, nuorisotalon sisäänkäynnin siistimiseen 20 000, sen ulkomaalaukseen 20 000 ja sisäpuolen kunnostukseen 10 000 euroa. Liikuntahallin peruskorjaukseen on varattu 30 000, paloaseman pesuhuoneiden uusimiseen 25 000, nuorisotilan lattian ja valaistuksen uusimiseen 30 000 sekä Kuntalan julkisivuun ja perustusten kuivatukseen, jätekatoksiin ja varavoiman syöttöjärjestelmään 55 000 euroa. Järviseudun sairaalan peruskorjaukseen on kirjattu 100 000 euroa, johon voidaan saada 33 000 euron avustus, sekä tornitalon kalusteiden uusintaan 30 000 euroa. Tuulikellon kunnostukseen varataan 60 000, terveyskeskuksen peruskorjaukseen 35 000 ja Apajan kattoon 60 000 euroa. Koulukiinteistöjen lämmityksen muutoksiin on useita määrärahoja. Myös Intervallin varavoiman syöttöjärjestelmä uusitaan.

Mainos

Yleisten alueiden kohdassa kiertoliittymän monumentti toteutetaan 10 000 eurolla, kaavateitä kunnostetaan 100 000 eurolla, teollisuusalueella rakennetaan tietä 70 000 eurolla ja tievalaistusta uusitaan 50 000 eurolla. Saarikentän aluetta kehitetään 20 000 eurolla. Vesihuolto- ja viemärilaitoksen investoinnit ovat yhteensä 150 000 euroa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hannu Särkinen muistutti, että varauduttaessa tuleviin vuosiin yksi tärkeimmistä asioista saada on yritykset kannattamaan. Kunta voi vaikuttaa hankkimalla työvoimaa yrittäjille, työntekijöille asuntoja sekä teollisuudelle vastaanottohalleja.

–Tuulivoimahankkeet täytyy saada eteenpäin.

VALTUUSTO hyväksyi keskusteluitta 100 000 euron määrärahamuutoksen koskien Aapiskujan koulun väistötiloja. Ylitys katetaan tekojääradan kustannuspaikalta. Nuorisotila Montun tuntityöntekijöiden palkoista aiheutunut 11 500 euron lisämäärärahan tarve hyväksyttiin niin ikään. Sääksjärven rantaosayleiskaavan kustannukset jaetaan uusien rakennuspaikkojen hyötyjien kesken, jolloin yhden rakennuspaikan kustannukseksi tulee 648,88 euroa.

Valtuusto hyväksyi Poikala-, Miehelä – ja Seppälä -tilojen ostamisen 59 000 eurolla.

–Maanhankinta liittyy keskustan alueen kaavaan sekä strategiseen kehittämiseen koskien hybridikeskuksen suunnittelua. Maanhankinnan jälkeen vuorossa on kaavamuutos, joka vie oman aikansa, sen rinnalla voidaan käynnistää hankkeen suunnittelu, avasi kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli.

Mari Yliahtelalle myönnettiin ero Alajärven sivistyslautakunnan edustajan paikasta hänen siirryttyään työskentelemään Alajärven sivistyslautakunnan alaisuudessa ja hänen tilalleen Tapani Harju.

Lue lisää

Muuta luettavaa

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.